Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 6: Kilmartinin laakso

Tämä on kuudes osa hitaasti etenevää Skotlannin matkamme matkakertomusta. Lue osat 1, 23, 4 ja 5.

Nyt kyllä nolottaa. Pari viimeistä Skotlannin Viskiä ja villaa -postausta ovat maanneet luonnoksina jo puolisen vuotta, reissusta on yli puolitoista vuotta ja tällä välin olemme jo muuttaneet samalle saarelle Skotlannin kanssa! Mutta minulla on muutama Skotlanti-aiheinen vinkki jäljellä, jotka jakaisin mielelläni muidenkin kanssa eli enköhän nyt vaan julkaise nämä viimeisetkin postaukset. Jos Skotlanti kiinnostaa, kannattaa lukea edellisetkin Skotlanti-kirjoitukset. Jollei, niin skippaa tämäkin postaus.

Islayn saarella arvoimme, että missä yöpyisimme seuraavan yön ja jostain nousi ajatuksiin Kilmartinin laakso, jonka läpi olimme ajaneet tullessamme Skyeltä päin eli laaksoon päätyminen oli oikeastaan ihan sattumankauppaa. Mutta kyseessä oli paras sattuma ikinä. Nykyään syrjäinen, uinuva laakso on ollut asuttu tuhansien vuosien ajan ja se on ollut menneisyydessä hyvin merkittävä kohtauspaikka. Muinaisesta ihmisasumisesta on maastossa edelleen näkyviä jälkiä: pystykiviä, röykkiöhautoja ja kuppikiviä. Kilmartinissa siis riittää nähtävää.

Saavuimme Kilmartiniin myöhään kesäpäivänseisauksen aaton iltana ja paikan päällä selvisi, että olimme onnistuneet edellisenä iltana bookkaamaan huoneen edelliseksi yöksi hotelliin. Noloina ja 90 puntaa köyhempiä puntaroimme muita vaihtoehtoja hotellin ollessa tietysti täynnä. Tässä kohtaa kävi ilmi taas skottien avuliaisuus: hotellinpitäjä vinkkasi parin sadan metrin päässä olevasta laadukkaasta B&B:stä, jossa onneksi oli tilaa.

Seuraavana päivänä oli ikävän sateinen sää, mutta tukevan aamiaisen jälkeen vedimme sadevarusteet päälle ja lähdimme tutkimaan laakson lukuisia nähtävyyksiä. Seuraava (ikävä kyllä hyvin tumma) kuva on otettu Kilmartin kylän tunnelmalliselta hautausmaalta alas laaksoon päin. Kuvassa näkyy vasemmalla rinteessä ihan kammottava ei-niin-tunnelmallinen avohakkuu, mutta kaipa se sadassa vuodessa kasvaa umpeen…

Vietimme monta tuntia koluten alueen esihistoriallisia ja historiallisia kohteita. Autolla (tai polkupyörällä) ehtii muutamassa tunnissa kiertää niin linnanrauniot, röykkiöhaudat, obeliskit kuin kuppikivetkin. Kilmartinin kierros kannattaa aloittaa Kilmartinin museosta, jossa on kattava esihistorianäyttely ja jossa saa hyvän käsityksen laakson merkittävyydestä eri aikoina.

Oman erikoisen lisänsä laaksokierrokseemme toi se, että nähtävästi Kilmartinin pronssikautinen kivikehä on yksi uuspakanoiden pyhätöistä ja kesäpäivänseisaus taitaa olla heille yksi vuoden tärkeimmistä (vai tärkein?) juhlista. Näimme siis juhannusaamuna laaksossa useampia erikoisia pyhiinvaeltajia, joista osa oli pukeutunut dramaattisiin viittoihin, osa taas poltti suitsukkeita kivikehän reunassa. Olisi varmaankin pitänyt olla liikenteessä auringon noustessa, ties millaiset bakkanaalit silloin on käynnissä. Stonehengellä Etelä-Englannissahan juhannuksena on kreisit bileet.

Mutta huonomminkin palvontapaikan voisi valita, Kilmartinin laakso on keskikesällä yltäkylläisen vehreä ja kaunis paikka. Kuljimme roikkuvien pilvien alla ja välillä pidimme sadetta puiden alla. Kilmartinin valo on keskikesällä hyvin värikylläistä ja se muistuu mieleeni, kun katson kuvia kasveista:

Jotenkin on huvittavaa, että kaikki Kilmartinin kiinnostavat “nähtävyydet” ovat kivestä, oli sitten kyse röykkiöhaudoista tai 1600- ja 1700-luvun hautakivistä Kilmartinin hautausmaalla:

…tai tuhansia vuosia vanhoista kuppikivistä:

dsc_2005-2-2

… tai “standing stoneista”, jotka ovat kai pystykiviä suomeksi?

dsc_1911

.. tai jopa 1500-luvun renessanssilinnan raunioista. Kilmartinin (Carnasserien) linnanraunioon pääsee kipuamaan rappusia ylös linnan ylimpään kerrokseen saakka:

 

DSC_1978

Continue Reading

Lontoon lanka- ja kangaskaupat

Oletko suuntaamassa shoppailumatkalle Lontooseen? Lontoo on suurien etäisyyksien kaupunki ja jos kaupungissa viivähtää vain muutaman päivän, kannattaa tarkkaan miettiä mihin ostoksille suuntaa. Esittelen tässä omat lempilöytöni, jotka keskittyvät lähinnä Thames-joen pohjoispuolelle. Olen asunut Lontoossa vasta sen verran vähän aikaa, että listaan tulee varmasti vielä uusia liikkeitä! Jos omaa lempparikauppaasi ei ole listassa, niin vinkkaathan minulle. Tutustun mielelläni uusi myymälöihin.

Lontoon lankakaupat

Lontoon lankakaupat ovat verrattain pieniä ja jos miettii, että Lontoossa asuu noin kahdeksan miljoonaa ihmistä, on kivijalkakauppoja hämmästyttävän vähän. Ehkä suurin osa lontoolaisneulojista jo ostaa lankansa netistä? Akryylilankoja on myytävänä yllättävistä paikoissa, esim. Poundland-ketjun liikkeistä ja apteekeista, mutta luonnonkuituja löytääkseen täytyy suunnata erikoisliikkeisiin tai isoihin tavarataloihin.

Loop, 15 Camden Passage, N1, tube: Angel
Loop
 on Lontoon ylellisin lankakauppa. Pittoreskissa Angelin kaupunginosassa sijaitseva Loop on pienehkö, kaksikerroksinen myymälä, jonka hyllyt notkuvat lankaherkuista. Ihan perussukkalankaa Loopista ei löydä, vaan langat ovat aika arvokkaita, mutta hinta-/laatusuhde niissä on kohdillaan. Jos kaipaat brittiläisiä lankaerikoisuuksia, niin Loopsta löytyy esim. Uncommon Threadin, Shilasdairin, Eden Cottagen ja Orkney Angoran lankoja. Loopissa on laaja valikoima käsinvärjättyjä lankoja ja yläkerrassa on myös kattava valikoima käsityökirjoja selattavaksi ja ostettavaksi.

Loop

Nest, 102 Weston Park, N8
Nest
on Crouch Endissä sijaitseva tyylikäs lanka-, kangas- ja käsityötarvikekauppa. Nestin valikoimaan kuuluu myymälän omat luonnonväriset Nest Naturals -langat sekä jonkin verran Blacker Yarnsin ja Sweet Georgian lankoja. Myymälästä löytyy myös Merchant & Millsin ompelukaavoja. Crouch Endin alue on täynnä pikkuliikkeitä ja kahviloita, suosittelen alueella vierailua lämpimästi. Ainoa alueen vika on, että sinne ei pääse suoraan tubella, mutta esim. Archwayn asemalta pääsee kätevästi W5-bussilla.

I Knit, 106 Lower Mars, SE1, tube: Waterloo
I Knit
on juuri ja juuri Thamesin eteläpuolella sijaitseva lankakauppa. Valikoimassa on jonkin verran liikkeen omia käsinvärjättyjä lankoja ja esimerkiksi Naviaa ja Debbie Blissiä. Myytävänä on myös hyvä valikoima neulekirjoja. Kaupan erikoisuus ovat omistajan koirat, jotka yleensä torkkuvat sohvalla, mutta auta armias, kun liikkeen ohi kulkee koira, jopa tulee chihuihin vauhtia!

I Knit

Fringe 108, 108 Alexandra Park Road, N10
Fringe 108
on hyvin pieni lanka-, kangas- ja lahjatavaraliike, mutta siitä tekee erityisen se, että se on oma LYSini on eli oma paikallinen lankakauppani :) Kaukaa ei liikkeeseen kannata erikseen lähteä, mutta jos seikkailee muuten kivalla Muswell Hillin alueella, pieni mutka kaupalle saattaa kannattaa.

Fringe 108

Lontoon kangaskaupat

Kangaskauppoja Lontoossa riittää ja niiden kirjo on laaja vähän epämääräisistä torikojuista luksusliikkeisiin. Luksuskangaskauppoihin, joissa kankaat maksavat alkaen 70 puntaa/metri, en ole vielä uskaltautunut eli listallani on “järkevän” hintaisia (tämä tietty merkitsee ihmisille eri asioita…) kauppoja. Kangasshoppailun kannalta on äärimmäisen kätevää, että Lontoossa kangaskaupat ovat useassa paikassa keskittyneet tietyille kaduille: Sohossa Berwick Streetille, Shepherd’s Bushissa Goldhawk Roadille ja Walthamstowissa High Streetille. Yhden kadun kaupoissa saa siis helposti kulutettua tunnin tai useammankin! Suurin osa kaupoista, joissa olen käynyt, on erikoistunut vaatetuskankaisiin ja onpa mukavaa vihdoin löytää laaja valikoima kankaita, joita oikeasti voi käyttää arkivaatetuksessa! Trikoita ja neuloksia on tosin myynnissä aika paljon vähemmän kuin suomalaisissa kaupoissa.

Berwick Street, W1, Soho
Kadun varrella sijaitsee useampia kangaskauppoja ja niiden valikoima vaihtelee runsaasti. Hintatasoltaan myymälät ovat aika arvokkaita, mutta kankaat ovat laadukkaita ja esillepano on kaunis. Cloth House (47 Berwick Street) myy luonnonkuituisia kankaita, käsinpainettuja puuvilloja ja esimerkiksi vintage-nauhoja ja -nappeja. Misan-ketjulla on Berwick Streetillä kaksikin liikettä (32 Berwick Street ja 52 Berwick Street), joka ovat kumpikin erikoistuneet vaatetuskankaisiin. Misanilta löytyy esimerkiksi hyvä valikoima vuori- ja kovikekankaita.

Cloth House

Ray Stitch, 99 Essex Road, N1, tube: Angel
Ray Stitch -liikkeessä käy kätevästi samalla, kun piipahtaa Loop-lankakaupassa, myymälöiden välillä on vain viiden minuutin kävelymatka. Ray Stitch ei ole hurjan iso kauppa (tosin myymälä on muuttamassa helmikuussa isompiin tiloihin), mutta kangasvalikoima on hyvin valittu ja suunniteltu. Pääosassa ovat luonnonkuitukankaat. Kankaiden lisäksi Ray Stitchissä on myytävänä kaavoja ja ompelutarvikkeita.

Ray-Stitch

Walthamstow, High Street, E17, tube: Walthamstow Central
Wathamstow sijaitsee Victoria-metrolinjan päässä idässä, mutta jos on puoli päivää aikaa, matka Walthamstowin kuuluisalle High Streetin torille kannattaa ehdottomasti. Samalla retkellä voi käydä myös läheisessä William Morris -museossa. Kankaiden lisäksi torilla myydään hedelmiä, kodintavaroita ja kaikenlaista enemmän ja vähemmän tarpeellista eli tori on oikea päivittäistori, ei mikään turistirysä. Torikadulla on myös oikeita kangaskauppoja, mutta niiden valikoima on aika tekokuituista ja ehkä hieman liian koristeellista ja kiiltävää suomalaiseen makuun. Kaupat ovat myös suurelta osalta torikojuja kalliimpia.

Walthamstowin torilta löytyy myös Lontoon ompelublogien kuuluisuus: jos olet seurannut Did you make that -blogia pidemmän aikaa, olet varmaan törmännyt termiin TMOS eli  “The Man Outside Sainsbury’s”. Tämä viittaa kangasmyyjään, jonka kojussa on ehdottomasti torin parhaimmat kankaat! TMOS-koju on lauantaisin Sainbury’s kaupan edustalla ja tiistaisin sekä torstaisin Lloyds -pankin edustalla. Ostin itse kojusta joulukuussa silkkikangasta juhlatoppiin (8 puntaa/metri) ja villakangasta hameeseen (sain pakan lopun 5 puntaa/metri), mutta kojussa on myös kreisejä tekokuitukankaita hintaan 2-3 puntaa/metri.

Huomautuksena: Walthamstow on sitä ehkä hieman rosoisempaa Lontoota, mutta jos on tottunut Helsingin Sörnäisten menoon, niin Wathamstow saattaa vaikuttaa kerrassaan kotoisalta paikalta.

Walthamstow Market sateisena joulukuun päivänä
Walthamstow Market

Goldhawk Road, W12, tube: Shepherd’s Bush, Goldhawk Road
Shepherd’s Bush- ja Goldhawk Roadin -metroasemien  väliin jäävällä Goldhaw Roadin pätkällä on yli kymmenen kangaskauppaa (itseasiassa kauppoja on vielä muutama lisää Goldhawk Roadin aseman länsipuolella). Kaupat ovat ahtaita ja esillepanoltaan hieman sekalaisia, mutta valikoima on aivan huippua! Suurin osa myymälöistä on erikoistunut vaatetuskankaisiin ja niistä löytyy mahtava valikoima villa-, puuvilla- ja silkkikankaita, mutta myös tekokuitukankaita on paljon. Kankaiden hinnat vaihtelevat kolmesta punnasta yli 30 puntaan, mutta puuvillaisia vaatetuskankaita saa 5 punnalla/metri.  En itse harrasta tilkkutöitä, mutta puuvillaisia tilkkutyökankaita löytyy monista kaupoista.  Useassa myymälässä on myynnissä sekalaisia Libertyn puuvilla- ja silkkikankaita kohtuullisen edulliseen hintaan. Eli ennen kuin törsää Libertyn kankaisiin Libertyn tavaratalossa, kannattaa käydä ostoksilla Goldhawk Roadilla.

Toisin kuin Suomessa, ei Englannissa (eikä kyllä Skotlannissakaan) ole suurimmassa osassa metritavarana myytävissä kankaissa ei ole materiaali- tai hintatietoja, vaan ne pitää kysyä myyjiltä. Myyjiä on liikkeissä yleensä useampia ja he ovat todella kohteliaita ja auttavaisia. Ja apua usein tarvitseekin, jos haluaa katsoa lähemmin takarivissä tai ylähyllyllä olevaa kangasta. Jos etsit  juuri tiettyä materiaalia tai väriä, kannattaa mukaan ottaa mallipala tai -kuva materiaalista ja näyttää sitä myyjälle. Tällöin säästyy koko kaupan valikoiman tutkimiselta, koska kankaat eivät ole välttämättä missään järkevässä järjestyksessä.  Samalla varoituksen sana: jos sinulla on juuri tietty väri ja kangastyyppi hakusessa, ei sitä välttämättä löydy Goldhawk Roadin aarreaitastakaan, koska joitain kankaita ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla. Olen esimerkiksi yrittänyt etsiä paksuhkoja kaksipuolisia neuloksia, joita on tällä hetkellä valmisvaatteissa paljon, mutta kankaita ei vain ole myynnissä!

Goldhawk Roadin myymälöistä minun mielestäni parhaat ovat Classic Textiles (44 Goldhawk Rd), jossa kannattaa tarkistaa yläkerta, josta löytyy villakankaita, paksumpia vuorikankaita (esim. takkeihin) ja Libertyn puuvilloja ja silkkejä; A One Fabrics (50-52 Goldhawk Rd): hyviä puuvilla- ja villakankaita; Goldbrick Fabrics (20 Goldhawk Rd): paljon muotikankaita.

Vinkki seuralaisille: Jos mukanasi on väkeä, joka ei ole niin kiinnostunutta kankaista, mutta hyvät oluet maistuvat, suosittelen jättämään heidät “parkkiin” esimerkiksi Brewdogin baariin (15-19 Goldhawk Rd).

Goldbrick Fabrics

Goldhawk Roadilta löytyy myös Misanin Länsi-Lontoon liike (21 Goldhawk Rd), joka ei ole edullinen, mutta valikoima on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen. Lisäksi yläkerrasta löytyy poistopiste, josta voi tehdä edullisia palakangas- ja käsityötarvikelöytöjä (itse ostin silkkisekoitetta, kolmen metrin pala maksoi 15 puntaa).

Tavaratalot

John Lewis, 300 Oxford Street, W1, tube: Oxford Circus
John Lewis-tavaratalon neljännessä kerroksessa on Haberdashery-osasto, josta löytyy niin neulelangat kuin ompelutarvikkeet ja kankaatkin. Neulelangat ovat enimmäkseen isoilta merkeiltä kuten Rowan, Debbe Bliss ja Noro. Osastolta löytyy myös ompelukaavoja ja käsityökirjoja.

John Lewis

Liberty, Regent St, W1,  tube: Oxford Circus
Liberty-tavaratalo on jo itsessään upea nähtävyys, että siellä kannattaa käydä pyörähtämässä, jos lähistölle sattuu. Käsityöosasto ei ole hirveän ihmeellinen, Rowanin lankoja löytyy hyvin ja erilaisia vaatekaavoja (esim. Colette Patterns), mutta Libertyssä tärkein juttu onkin Libertyn painokankaat, joita myydään metritavarana ja myös erilaisina käsityötarvikkeina. Kuten ylempänä mainitsin,  Goldhawk Roadilta löytyy Libertyn kankaita edullisesti, mutta tietenkin jos haluat juuri tiettyä Libertyn kangasta, se kannattaa ostaa tavaratalosta.

Liberty
Continue Reading

Arvontavoitto

Viime sunnuntaina pistin lanka-arvonnan pystyyn ja vastauksia tuli tosi mukavasti täällä blogissa ja Facebook-sivullani. Vastauksia oli niin kiva lukea! Varsinkin britti-televisiosarjat ovat valloittaneet monen suomalaisen sydämet.

Voittajaksi arpoutui täällä blogin puolella kommentoinut Distant Knitter:

Onneksi olkoon voittajalle vielä tätäkin kautta, lankapaketti hänelle lähtee muutaman päivän sisällä :)

Muissa uutisissa: pakattavaa tavaraa tuntuu riittävän ja riittävän ja rakkaita tavaroita on hirveän hankala laittaa pitkäaikaissäilytykseen.

Continue Reading

Englannin Elina

Loppukeväästä aviomies kysäisi, että mitä mieltä olen, jos hän pääsee töihin mielenkiintoiseen yritykseen Lontooseen. Vähän aikaa nikottelin, koska eihän Lontoo ollut ikinä ollut millään “kaupungit, joissa haluaisin asua” -listalla. Berliinistä oltiin haaveiltu kyllä, mutta Lontoo ei ollut kiinnostanut. Koska mahdollisuus tuntui yhtä aikaa pähkähullulta ja houkuttelevalta, lähti aviomies tutustumaan lontoolaiseen työelämään. Ja viihtyi tietysti.

Pikakelauksella tähän päivään: olen irtisanonut vakituisen työsuhteen, maailman (tai ainakin Sörnäisten) ihanin asunto maailman ihanimmalla näkymällä on myyty, ylimääräiset tavarat lahjoitettu, myyty ja loput ollaan pakkaamassa säilytykseen. Kimppakämpästä vuokrattu huone (tai itseasiassa kaksi huonetta, jos tarkkoja ollaan) ja Lontoossa työskentelevä aviomies odottavat. Kaupan päälle saadaan joukko kämppiksiä, pieni sekarotuisehko koira ja iso takapiha. Eikä se Lontookaan tunnu pahalta paikalta muutaman vierailun perusteella, kunhan pysyy pois Oxford Streetiltä.

Parin viikon kuluttua minusta siis tulee lontoolainen. Hirvittää ja innostaa samaan aikaan. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta, että mistä löydän töitä itselleni. Katsotaan miten kauan tämä retki kestää vai tullaanko maitojunalla takaisin puolen vuoden päästä. Pessimisti ei pety, sano.

Muuton takia olen hankkiutunut eroon suuresta määrästä tavaraa, jopa sellaisista, joista en ikimaailmassa olisi ennen kuvitellut luopuvani. Mutta kummasti prioriteetit muuttuvat, kun miettii mitä jaksaa raahata säilytykseen toiselle puolelle Suomea määrittelemättömän pitkäksi ajaksi ja mitä mukana Englantiin. Onko mitään järkeä laittaa säilytykseen tavaroita, joita ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan, jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja jos lisäksi tapahtuu asia X.

Kuvien langat olen värjännyt myyntiin, mutta värit sopivat niin kauniisti yhteen, etten raaskinutkaan ikinä myydä lankoja. Neuleprojekteja on kuitenkin kesken niin paljon, että todennäköisesti nämä pääsisivät projektilistalta työn alle ehkä parin vuoden päästä. Siksipä ajattelin ilahduttaa blogini lukijoita ja facebook-sivuni seuraajia arvonnalla.

Voit voittaa viisi 100 gramman vyyhtiä lankaa, nejä vyyhdeistä on värjäämiäni ja yksi on luonnonharmaa. Langan materiaali on 100% suomalaista villaa ja villa on kehrätty langaksi Suomessa. Kaikki vyyhdit ovat samaa mukavan ohutta laatua, 350m/100g.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen tai/ja facebook-postaukseen mikä on sinun mielestäsi paras Englannista (tai koko Isosta-Britanniasta) tuleva asia?

Voit osallistua facebookissa ja/tai tässä blogipostauksessa. Kommentoimalla kumpaankin tuplaat voittomahdollisuutesi :) . Jätä blogipostaukseen mieluusti sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa ja yksilöity nimimerkki. Arvontaan voi osallistua lauantaihin 19.11. klo 10 asti. Ilmoitan voittajan täällä blogissa ja Facebook-sivullani ja voittajalle ilmoitetaan myös viestillä (fb-yksityisviesti tai s-posti). Onnea arvontaan!

mielitty_arvonta

Continue Reading

Arjen luovuutta

Kun aloin opiskella tekstiilisuunnittelua lukion jälkeen 90-luvun lopulla, minulla ei ollut muuta käsitystä tulevaisuuden ammatistani kuin ajatus siitä, että halusin suunnitella kauniita ja käytännöllisiä tekstiilejä. Olin siis aikamoinen taivaanrannanmaalari ja eikä minulla oikeasti ollut käsitystä siitä, mitä suunnittelijalta vaaditaan.

Vaikken ole tekstiilisuunnittelun parissa kokopäivätöitä tehnytkään, on nykyinen työni oikeastaan luonnollinen jatkumo tekstiilisuunnittelija- ja opettajaopinnoilleni. Lisäksi käsitykseni luovuudesta on laventunut vuosien varrella ja mielestäni luovuus näkyy arjessani joka päivä. Tarvitsen päivittäin työssäni kekseliäisyyttä ja luovaa ongelmanratkaisukykyä, työtehtävästä ja projektista on edettävä ketterästi toiseen ja samalla tartuttava toimeen. Työssäni on rutiineja ja puurtamista, mutta samanaikaisesti tarvitaan jatkuvaa päätöksentekoa, kekseliäisyyttä ja avointa ajattelua. Sitten aina välillä työtehtävissäni pilkahtaa pieni siivu sitä perinteistä hauskaa luovuutta, sellaista vapautta, jona luovuuden 18-vuotiaana, juuri kuvataidelukiosta valmistuneena käsitin. Viime syksynä sain tehtäväkseni suunnitella suosikkisukkalankaamme raitavärit.

Yksi suosituimmista työpaikkani maahantuomista langoista on sukkalanka Ville. Ville on perussukkalanka, joka sopii suomalaisten neulojien suosimiin paksuihin saapassukkiin. Suunnittelin alunperin yksivärisen Villen värikartan ja melkein vuosi sitten päätimme, että haluamme yksivärisen Ville-langan seuraksi moniväriset Raita-Villet. Raidoittuvat sukkalangat ovat olleet suosittuja jo monta vuotta ja Raita-Villeen päätimme ottaa väritykset, jotka ovat selvästi raidallisia ja sopivat monenlaiselle sukankuluttajalle. Mietin värejä muiden töiden ohella ja lomassa, sitten yhtenä päivänä viime syksynä valitsin väriyhdistelmät. Tein muutaman lopullisen väriluonnoksen, joille näytettiin vihreää valoa. Suunnitteluprosessi ei siis ollut mystisen taiteellinen vaan enemmänkin käytännöllinen ja nopea. Toisaalta siihen samalla yhdistyy vuosien kokemus lanka-alalta ja hyvä värien taju (oma kehu, paras kehu).

Mutta että olenkin tyytyväinen lopputulokseen! Yleensä raidoittuvat langat ovat mielestäni vähän hankalia, koska useimmiten raitavärien joukossa on värejä joista en välitä. Nyt tykkään kaikista näistä viidestä värivaihtoehdosta, tietty, koska olen suunnitellut ne itse. Eikä neljässä muussakaan vikaa ole :)  Raita-Villeistä on suunniteltu neulottavaksi sukkia ja raitojen leveys on 2-3 kerrosta naisten sukkakoon 48 silmukalla. Sateenkaarilankoja on markkinoilla paljon, mutta halusin Ville-sateenkaaresta lempeän lämpimän värisen ja mielestäni onnistun siinä. Oma suosikkini on kuitenkin tuo kuningatarhillomainen violettisävyinen.

Raita-Villet saapuivat vihdoin Suomeen vihdoin pari viikkoa sitten. Nyt käytän törkeästi omaa blogiani mainostamiseen ja vinkkaan, että vielä tänään kaikissa Lankamaailmoissa Raita-Villet ovat tutustumistarjoushintaan 2 kerää 10€. Helsingin Lankamaailmassa ja verkkokaupassa tarjous on voimassa vielä huomenna sunnuntaina 12.6.

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 5: Islayn saarella

Tämä kirjoitus on viides osa hi-taas-ti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Olimme mieheni Niken kanssa Skotlannissa viime kesäkuussa (ihan kohta tulee kohta vuosi täyteen reissusta :D ).  Jollet ole lukenut aikaisempia postauksiani reissusta, kannattaa ne lukea ensin: osat  1, 23 ja 4. Tämä postauksen jälkeen on vielä pari osaa jäljellä, huh!

Reportaasini Islayn osalta ei ole aivan puolueeton: jos voisin vapaasti päättää mihin Skotlannissa muuttaisin, olisi se paikka Islayn saari. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta saaren fiilis on vaan niin sopiva. Mikä Islayn saaresta sitten tekee niin ihmeellisen? Sitä onkin sitten vaikeampi selittää.  Varsinkin kun ottamissani kuvissa saari ei näytä juuri miltään. Alla olevassa kuvassa on Bowmoren lahti, jonka toisella puolella siintää Bowmoren kaupunki. Luonnossa valo lahden yläpuolella oli pastellisen kuultavaa, ja se teki kaikesta niin kaunista, että tunsin pakahtuvani. Valon lisäksi saaren luonto on ihmeellinen: se vaihtelee kanervanummista vehreisiin laidunmaihin ja lehtomaisiin metsiin.

Matkamme Islayn saarelle alkoi yövyttyämme mantereen puolella Port Appinissa. Suuntasimme auton nokan kohti etelää, piipahdimme Obanin kaupungissa Oban-viskitilaamossa ostoksilla ja olimme hyvissä ajoin lauttasatamassa Tarbertissa, josta lähtee lautta Islaylle Port Askaigiin. Tarbert-nimisiä paikkoja on muuten Skotlannissa hämmentävän monta: sana tarkoittaa kapeaa maakaistaletta esim. saarien välissä (suom. kangas).

Islayn saarelle pääsee kätevästi joko lautalla (matka-aika n. 1,5 tuntia) tai sitten lentäen Glasgow’sta. Autolautat ovat edullisia, siistejä ja niillä matkustaa mielellään. Oma (vuokra-)auto Islaylla on aika pakollinen, jos haluaa liikkua eri puolilla saarta. Etäisyydet eivät ole superpitkiä, mutta eivät nyt ihan käveltävissäkään. Polkupyörä olisi tosi kätevä, jollei ikuinen vastatuuli haittaa. Saarella on tosin myös mahdollisuus vuokrata itselle kuski+auto, mikä ei ole yhtään hullumpi juttu, jos ajatteli käydä viskitislaamoissa enemmänkin maistelemassa.

Islaylla suurin osa yöpymispaikoista on Bowmoressa, joka on saaren pääkaupunki. Bowmore on kuitenkin enemmän kylä kuin kaupunki, katuja on vain muutama. Yövyimme Bowmoren keskustassa tosi pittoreskissa The Island Bear Bed & Breakfast -majoituksessa. B&B oli tosi symppis ja voisin hyvin yöpyä siellä uudelleenkin.

Tämä oli näkymä B&B -huoneemme ikkunasta, talojen takana häämöttää Bowmoren lahti:

Bowmoren kylä on rakennettu rinteeseen, ylimpänä on kirkko ja hautausmaa:

Parhaiten Islay tunnetaan viskitislaamoistaan ja taitaa olla tärkein syy sille miksi saarelle ylipäätään matkailijat tulevat (myönnän, olimme mekin viskin perässä). Tällä hetkellä tislaamoita on kahdeksan: Ardbeg, Bowmore, Bunnahabhain, Bruichladdich, Caol Ila, Kilchoman, Lagavulin ja Laphroiag. Kävimme näistä viidessä.

Caol Ila -tislaamosta minulle ei ollut etukäteen mitään mielikuvaa, koska en ollut aikaisemmin ainakaan muistaakseni juonut tislaamon viskejä. Nikke varasi meille kuitenkin jo etukäteen suklaata ja viskiä -tastingin tislaamossa ja maistelu osoittautui ihan mahtavaksi. Tastingissä oli neljä viskiä ja niille kaveriksi neljä erilaista käsintehtyä suklaakonvehtia. En valitettavasti muista suklaantekijän nimeä, mutta skotlantilaisesta yrityksestä on kysymys. Meidän lisäksemme maistelussa oli vain yksi amerikkalaispariskunta ja Caol Ilan edustaja Justina veti maistelun tosi kiinnostavasti. Tapahtuman jälkeen kävi ilmi, että Justina on kotoisin Liettuasta ja hän on opiskellut suomea Suomessa jonkin aikaa. Pieni on Eurooppa!

En tiedä johtuuko Caol Ilan loistavista viskeistä, onnistuneesta tastingista vai tehtaanmyymälässä henganneesta Sushi-kissasta, mutta Caol Ilan viskit tekivät sellaisen vaikutuksen, että edelleen lempiviskini on Caol Ila Moch eli pehmeän lempeä aamuviski.

Kävimme myös tottakai Laphroigilla, jonka viskit ovat savuisuudessaan suosikkejani. Mutta Laphroigilla ei käyty vain viskin takia vaan myös perimässä maavuokraa. Tislaamon erikoisuus on se, että kun on rekisteröitynyt Laphroigin maanomistajaksi, voi tislaamolla käydessään käydä perimässä vuosittaisen vuokratulon (=pieni viskipullo) ja voi käydä merkitsemässä oman maatilkkunsa eli neliöjalan turvesuolle. En voi muuta kuin kunnioittaa Laphroigin markkinointia: alunperin tislaamo osti soisen maa-alueen sen vuoksi, että sillä sijaitsee tislaamon vedensaantipaikka ja vedensaanti haluttiin turvata. Nyt se sitten tuottaa iloa lukuisille viskientuasiasteille eli “maanomistajille”. Meidänkin oli toki käytävä laittamassa liput pläntille.

laphroaig onnellinen maanomistaja

Ardbeg-tislaamossa kävimme tislaamokiertokäynnillä, jossa käytiin läpi Islay-saaren viskihistoriaa ja tislauksen eri vaiheet. Oppaamme oli hyvä tarinankertoja ja viihteellisen kiertokäynnin jälkeen saimme vielä maista Corrywreckania, herkullisen savuista viskiä, joka on saanut nimensä Jura- ja Scarba-saaren välissä pyörivästä ikuisesta vesipyörteestä.

Kaikki tislaamot sijaitsevat rannalla, koska ennen raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset tehtiin tislaamoiden omista laitureista. Jokaisen Islay-tislaamon rannanpuoleisessa seinässä on tislaamon nimi jättimäisin kirjaimin, että laivat erottivat jo kaukaa oikean laiturin.

DSC_1677-2

Piipahdimme myös Bowmoren ja Bunnahabhainin tehtaanmyymälöissä ja kävimme kuvaamassa jo vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon pihalla. Nykyään Port Ellenissä mallastetaan ohraa viskiä varten.

Tässä kohtaa on muuten mainittava, että tislaamojen tehtaanmyymälät olivat kautta Skotlannin aikamoinen pettymys. En tiedä mistä johtuu, mutta tehtaanmyymälöissä myydään lähinnä isoja pulloja perusviskejä ja erilaista oheiskrääsää, kuten t-paitoja, fleece-takkeja ja lippiksiä sun muuta (kuka noita mainosvaatteita oikeasti haluaa?!). Paras pienten, 1-2dl:n viskipullojen valikoima löytyi matkallamme Edinburghista: The Whisky Experiencen kauppa ja yläkerran baari ovat käymisen arvoisia.

Mitä muuta tekemistä Islaylla sitten on kuin viskitislaamot? Viskin maistelun ja luonnon ihailun lomassa voi käydä vaikka toimivassa kutomossa. Islay Woollen Mill Company on legendaarinen kutomo, joka on valmistanut kankaita elokuvien puvustuksiin ja nauttii myös brittikuninkaallisten suosiota.

Kutomo on tosiaan oikea kutomo, eikä mikään näytöspaikka. Yläkerrasta löytyi sekalainen varasto kankaita ja mallikirjoja ja alakerrassa on kauppa, jossa on myynnissä esimerkiksi huiveja ja pienempää lahjatavaraa. Kutomossa ei ole montaa työntekijää, mutta väki esittelee rakennusta ja kutomon toimintaa mielellään. Itseasiassa menin itse sen verran sekaisin tuota kangasvarastoa tutkiessani, että meidän piti tulla seuraavana päivänä uudelleen käymään, en vaan osannut päättää ensimmäisenä päivänä mitä ostaisin. Seuraavana päivänä sitten löysin pakanlopun harmaata liituraidallista villakangasta, jonka kutomo oli valmistanut Harrisons of Edinburghille. Sain kankaan ihan törkyhalvalla ja vasta kotona tutkin, että kangas on Multi-Millionaire -sarjaa ja luultavammin jotain luksusvillasekoitetta (which was nice!).

Loimet kankaisiin luodaan yläkerrassa ja lasketaan alas kutomoon lattiassa olevan luukun kautta. Kutomon koneet ovat kohtuullisen rustiikkisen näköisiä, mekkala oli myös aika kova.

Portnahavenin kylään, Islayn läntisimpään kärkeen kannattaa ajella maisemien ja kylän edustalla uivien hylkeiden takia. Itse hengasin lähinnä autossa, kun Nikke otti kuvia filmikamerallaan (alla oleva kuva on tosin minun ottamani ja nuo pienet pisteet ovat hylkeenpäitä, ei kiviä). Olin lukenut etukäteen, että hylkeet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin ne tosiaan olivat! Hylkeet kuulemma tulivat lähemmäksi, kun rannassa istui paikallaan. Hylkeet näyttivät tosi huvittavilta, kun päät vaan hyppivät kovassa aallokossa kuin poijut.

Portnahavenissa kannattaa syödä lounasta tai päivällistä. Kylässä on pikkuruinen pubi, jonka ruokaa kehutaan niin netissä kuin matkaoppaissakin. An Tigh Seinnse -pubin hampurilaiset olivat kieltämättä herkulliset. Muuten Islayn saaren ruoka- tai pubitarjonta ei kummemmin sykähdyttänyt. Bowmoren Lochside Hotelin ravintolassa ruoka oli ok ja viskivalikoima oli hyvä.

Nikkeä nauratti, kun auton vauhtia piti hiljentää vähän väliä, että pystyin kuvaamaan luonnonihmeitä. Onneksi Islayllä on muuta liikennettä vähän, kaksi autoa on jo ruuhka. Karitsojen tunnelmat näyttävät olevan alla olevassa kuvassa “Helvetti, nyt ne pysähtyivät!”. Pakko muuten todeta, että ruohikolla oleva valkoinen ei ole roskaa, vaan lampaanvillaa. Lampaanvillaa  ja -kakkaa tuntuu olevan koko Skotlanti täynnä. Tosin niin on lampaitakin.

DSC_1590-2

Islayn saarella riitti tosiaan kuvattavaa, erilaisia kotieläimiäkin oli jos jonkinmoisia. Näimme saarella tosi kummallisia valkomustia lehmiä, joiden rodun opin vasta kuukausi takaperin, ne ovat kuulemma skottilaista Belted Galloway -alkuperäisrotua. Lisäksi saarella on alpakoita, jotka laidunsivat tyytyväisenä lampaiden kanssa. Emme käyneet Tormisdale Croft Craft -myymälässä, mutta olettaisin, että alpakoilla oli tekemistä kyseisen liikkeen kanssa. Kate Davies on kirjoittanut myymälästä seitsemisen vuotta sitten.

Kuten jo mainitsin, Islayn luonto on vaihtelevaa, myös jylhempiä paikkoja löytyy. Matkalla Bunnahabhain-tislaamolle pysähdyimme syömään eväitä kukkulalle, josta oli näkymä Juran saarelle. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä myös Juralla, koska sinne pääsee Port Askaigin lauttarannasta kätevästi lossilla. Vähän liian tiukan aikataulun takia päätimme jättää Jura-seikkailun tällä kertaa väliin.

Samalla kukkulalla näin myös matkan ensimmäiset isot ohdakkeet. Tämä olikin ainoa kerta, kun kuvasin Skotlannin kansalliskukkaa:

Vielä vähän saaren historiaa. Kävimme tutustumassa Islayn saaren muinaiseen pääpaikkaan Finlagganiin. Finlaggan on itseasiassa saari samannimisessä järvessä ja se on ollut saarten “kuninkaiden” (Lord of the Isles) pääpaikka jossain ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. On kiinnostavaa ajatella miten erityyppinen paikka Skotlannin saaret olivat silloin. Silloin meri ei erottanut, vaan toimi enemmänkin nopeana ja tehokkaana matkustusväylänä.

Finlagganin kupeessa on historiakeskus, jossa ainakin viime kesänä oli aika hämmentävä, mutta samaan aikaan viihdyttävä opasrouva. Kyseinen rouva oli intohimoinen Skotlannin itsenäisyyden kannattaja ja toi sen meille turistiparoillekin aika selvästi ilmi, vaikkemme mitään kysyneetkään. Onneksi paikalle tuli seuraava pariskunta, jota opas pääsi seuraavaksi valistamaan.

Jos käsitin oikein, saaressa sijaitsevat näyttävimmät rauniot (kuten nämä kuvassa olevat) ovat myöhemmältä ajalta olevia maatilan rakennuksia, mutta saarten kuninkaiden ajaltkin jäänteitä löytyy.

SAMSUNG CSC

Islayn saarellakin aika loppui aivan kesken! Olimme siis saarella kaksi vuorokautta, mutta ohjelmaa olisi keksinyt helposti viikoksikin.

Nämä hurmaavat westiet partioivat lauttarannassa, kun odotimme lauttaa takaisin mantereelle. Epäilen kyllä, että tätä kaksikkoa kiinnosti ihmisten sijaan enemmänkin lauttaa odottelevien matkailijoiden pitsa-annokset.

Continue Reading

Huivi Mirjamille

Tämän huivin ensimmäisen version olen neulonut jo kesällä 2013, mutta viime syksynä päätin vihdoin kirjoittaa ohjeen huiviin ja nimetä huiviohjeen isänäitini kunniaksi, koska Isäni äidin Mirjam Urmaksen piti viettää satavuotissynttäreitään joulukuun alussa viime vuonna. Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut: mummoni loukkasi itsensä pahasti kaatuessaan marraskuussa ja muutaman viikon sairaalahoidossa sinniteltyään hän menehtyi kolmea päivää vaille satavuotiaana. Onnitteluhuivi sijaan neuloin mummolleni lahjaksi aikomani huivin loppuun muistohuivina. Huivimallin nimi on siis Mirjamin muisto.

Tässä mummoni viimeisessä hänestä ottamassani kuvassa äitienpäivänä viime vuoden toukokuussa. Mummoni pystyi kaatumiseensa saakka asumaan avustetusti kotonaan.

Emme olleet kovin läheisiä mummoni kanssa, mutta hän oli silti minulle tärkeä henkilö. Tunnistan itsessäni samoja luonteenpiirteitä kuin mummossani oli, olen herkkä murehtimaan ja pomotan vähän liiankin helposti läheisiäni. Tietyllä tavalla mummoni oli viimeinen linkkini menneeseen maailmaan. Hän on sukumme viimeinen, joka muisti Muolaan pitäjän Kannilan kylän Kannaksella, viimeinen, joka osasi kasvattaa pellavan ja käsitellä sen kuiduksi ja edelleen ohueksi suutarin pikilangaksi saakka. Mummoni oli elämänsä loppuun saakka kiinnostunut maailmanmenosta, viime syksyn poliittiset kriisit saivat hänet avaamaan radion keskellä yötäkin kuullakseen tuoreimmat uutiset. Toivon, että jaksan olla itse aina yhtä kiinnostunut ja utelias.

Ohjeessa on vaihtoehtoinen yksivärinen ja kaksivärinen huivi. Pahoittelen viluisennäköistä ja kananlihalla olevaa mallia, mutta näitä kuvia otettaessa viime marraskuussa oli aika jäätävän kylmä.

Lanka: valitsin kumpaankin, yksi- ja kaksiväriseen huiviin langaksi Onion Nettle Sock -villanokkossekoitelangan, johon olen aika ihastunut. Lanka on rapsakkaa pinnaltaan, mutta kuitenkin pehmeää ja pingottuu huiviksi kauniisti. Puikot: 3,5mm pyöröpuikot (pituus 80cm tai 100cm on riittävä).

Huivin ohje on simppeli: huivi aloitetaan niskasta ja neulotaan päävärillä, kunnes toinen 50 gramman kerä on melkein loppu. Sitten aloitetaan pitsireunus. Kaksiväriseen huiviin pääväriä menee alle kolme kerää ja kuvioväriä alle kaksi kerää. Yksiväriseen huiviin riittää neljä kerää.

Huiviohje on nyt ladattavissa: suomeksi Mirjamin muisto -huivi (pdf) ja englanniksi Memory of Mirjam Shawl (pdf).

Samalla mallilla neulottuja huiveja on muuten kertynyt useampi, kaksi alinta huivia olen neulonut itsevärjäämästäni villasilkkisekoitteesta:

Tässä samalla esittelen mekkoni, joka sekin on vanhan kaavaan kierrätystä. Kyseessä on Pauline Alicen Eliana-leninki, mutta ilman pääntien halkiota. Kangas on Jättirätistä nyt syksyllä ostamaani viskoosisekoitetta  (80% viskoosi, 20% polyesteri) ja  olin taas vähän jännän äärellä kangasta leikatessani: olin ostanut kangasta paitaan, en mekkoon, mutta lopulta sain kankaan riittämään myös taskupusseihinkin. En tiedä, onko muilla ompelijoilla sama juttu, mutta mä olen aina hirveän tyytyväinen, kun saan venytettyä kankaan käyttöä paljon pidemmälle kuin mihin kangas “oikeasti” riittäisi. Tykkään Eliana-kaavasta tosi paljon, tein tämän harmaan version samoilla muutoksilla kuin vihreän leningin tästä postauksesta.

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 4: Skyen saarella

Matkustin mieheni Niken kanssa ympäri Skotlantia parin viikon ajan viime vuoden kesäkuussa ja tämä kirjoitus on neljäs osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Lue osat 1, 2 ja 3. Tässä postauksessa pääsemme sumuiselle, mutta oi niin kauniille Skyen saarelle.

 

 

Ulko-Hebrideiltä suuntasimme siis matkamme lautalla Skyen saarelle. Skye on kuuluisimpia saaria (tai paikkoja ylipäätään) Skotlannissa ja enkä ihmettele sitä lainkaan. Saari on luonnoltaan jylhää ja mystistä, vesiputoksia ja korkeita vuorenhuippuja riittää. Turismin kannalta saarella on yksi suuri etu: Skye on yhteydessä manner-Skotlantiin siltayhteyden kautta eli saarella voi käydä ihan päiväseltäänkin, vaikka en oikein ymmärrä mitä järkeä muutaman tunnin piipahduksessa olisi. Meidänkin kahden päivän pysähdyksemme oli turhan lyhyt, emme ehtineet nähdä kuin valittuja paloja saaren monimuotoisesta tarjonnasta.

Sää suosi meitä Skotlannin reissun ensimmäisen viikon ajan, ollen epätavallisen lämmintä ja aurinkoista, vaikkei mistään helteistä voinut Ulko-Hebrideillä puhuakaan. Sisä-Hebrideille saapuessamme säätuurimme loppuikin: Skyella ensimmäinen ilta oli vielä kohtuullisen poutainen, mutta seuraavana aamuna alkoi koko päivän kestävä kaatosade, joka peitti koko saaren sumuun. Olimme ajatelleet, että vietämme kokonaisen päivän vaellellen saarella, käyden Fairy Pools -vesialtailla ja nauttien ulkoilmasta. Suunnitelma muuttuikin autoajeluun ja B&B:stä kerättyjen esitteiden perusteella valikoituihin ennaltasuunnittelemattomiin kohteisiin, mikä ei todellakaan ollut loppujen lopuksi huono juttu.

Yövyimme saaren ainoan kaupungin, Portreen liepeillä. Portreen satama on tosi pittoreski  ja noista värikkäistä taloista saa tuoreimmat Fish and Chipsit ikinä (muistaakseni sinisestä tai vihreästi talosta [mieheni muistaa “varmasti”, että sinisestä], ihan nakkikioskimeiningillä). Muuten Portree ei ole erityisen kiinnostava paikka. Se on hyvin pieni kaupunki ja hyvin täynnä muita matkaajia.

 

 

Sadepäivän ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä Taliskerin tislaamossa käynti. Talisker oli tislaamoista ensimmäinen, jossa pysähdyimme enemmänkin kuin vain myymälässä piipahtamisen verran (Speysiden viskialueen läpi oikeastaan vain ajoimme). Talisker on iso tislaamo ja se näkyi myös kiertokäynnissä. Kun myöhemmin sai vertailupohjaa Islay-saaren tislaamojen kierroksiin, oli esittely ihan hyvä, mutta ei mikään superihmeellinen. Kierroksella käydään viskin tislaamisen vaiheet läpi ja lopuksi saa pienen hömpsyn (skotlantilaisittain wee dram) viskiä maisteltavaksi.

Iltapäivästä vesisade vain yltyi ja päädyimme autossa tutkimaan majapaikastamme nappaamiamme esitteitä. Päätimme käväistä Skyeweavers-kutomossa, joka olikin sitten ihan mahtava sadepäivän löytö! Kutomo on alunperin englantilaisen pariskunnan eli Rogerin ja Andrean pitämä ja Roger esitteli yrityksen toimintaa mielellään. Paikalle oli löytänyt pari muutakin turistia eli onneksi ei tullut sellaista oloa, että häiritsisimme työpäivää kamalasti.

Kutomo on ehkä vähän mahtipontinen sana, koska oikeasti Skyeweaversilla on yhdet, Harrisin saarelta ostetut, modernit poljinpuut. Kuten kerron Harris Tweed -postauksessa, modernit Harris Tweed -puut toimivat samanlaisilla polkimilla kuin polkupyörä. 1990-luvun alussa kehitetyt modernit tweed-puut ovat kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Roger korosti, että vaikka puut ovatkin Harrisilta ja samanlaisia käytetään Harris Tweedin kutomiseen, he eivät voi kutsua omia villakankaitaan Harris Tweediksi, koska Skye on osa Sisä-, ei Ulko-Hebridejä. Skyeweaversin käyttämä villa tulee Skotlannin ja Englannin rajalta ja valmiit kankaat myös matkaavat viimeisteltäväksi (pestäväksi ja käsiteltäväksi, että ne saavat kauniin “huopamaisen” pintansa) Yorkshireen. Skyeweaversin tuotteet ovat kauniita ja todella hyvin viimeisteltyjä tuotteita ja minun oli toki ostettava itselleni polkuvoimalla valmistettu huivi. Ja sainpa minäkin kokeilla kutomista. Suoritustani vahtii Roger.

 

 

 

Löysimme samalta suunnalta saarta (niinikään esitteen ohjaamana) ihan mahtavan lounaspaikan: Stein Inn on Skyen vanhin majatalo ja se välittyy tunnelmasta. Ruoka oli mainiota myös matkaseuran mielestä.

 

 

Flyerin ansiosta (esitteitä siis todella luetaan) löytyi myös seuraava vierailukohteemme eli lankakauppa. On sinänsä huvittavaa, että en ollut Skyeltä ennen reissuamme etsinyt tekstiilialan yrityksiä, koska ajattelin, että keskitymme saarella sen upeaan luontoon. Mutta näemmä tekstiilialan yritykset tulevat maagisesti minun luokseni: sadesään ja esitteen ansiosta löysimme ehkä syrjäisimmän lankakaupan ikinä. Lähelle Steiniä, aivan maailman reunalla, keskellä ei-mitään, sijaitsee Shilasdair, joka myy upeita luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Lisäksi myynnissä on lähilankaa, nappeja ja neulepaketteja. Kaupassa on myös pieni näyttely luonnonväreistä.

 

 

 

 

 

Onneksi seuraavana aamuna ilma oli vähemmän sateinen ja pääsimme käymään Fairy Pools -altailla. Altaat ovat tainneet saada nimensä altaiden veden turkoosista sävystä, jota en saanut ikuistettua kameralla, mutta altaat todella olivat turkooseja. Putouksille kannattaa lähteä aikaisin aamulla, koska silloin polulla ei ole kovin suurta ruuhkaa. Retki ei sovi kovin huonojalkaisille, reitillä on useampi puro, jonka yli pitää loikkia. Ainakin sataisen päivän ja yön jälkeen kivet olivat liukkaita ja virtaus puroissa oli aika koskimainen.

 

 

Näkymät altaille kulkiessa ovat aika eeppisiä:

 

SAMSUNG CSC

 

 

Siinäpä se, mitä ehdimme Skyellä näkemään. Toivon muille matkaajille parempaa ilmaa, tosin tosiaan sadesäälläkin tekemistä riittää.

Skye-aiheinen linkkivinkki: Olen seurannut Kaukana kotona Skotlannissa -blogia, joka kertoo Skyen saarella asumisen arjesta suomalaisnäkökulmasta. Blogi on aika hyvää lääkettä kaukokaipuuseen :)

Kun lähdimme ajamaan Skyeltä etelään päin, koukkasimme nopeasti Plocktonin kylän kautta. Plockton on suomalaisille tv-katsojillekin tuttu Hamish Macbeth – eli suomalaisittain Ylämään kettu-sarjan kylänä. Tosin sarjassa kylän nimi on Lochdubh eikä Plockton. Kylä on pittoreski ja kylän pubiin kannattaa pysähtyä lounaalle. Koukkauksen ansiosta näimme muuten koko reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan, tietä tukkivan ylämaankarjalauman, kun lähdimme Plocktonista etelään.

 

 

 

 

Yöpymispaikkavinkki: Jos suuntaat Skyeltä etelään päin ja olet hemmottelun tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi yöpymistä Port Appinissa. Port Appinissa sijaitseva Pier House on ylellinen levähdyskohde, joka oli ihanaa hemmottelua vaihtelevien Bed and Breakfastien jälkeen (myönnän, olen mukavuudenhaluinen, tykkään kauniista asioista ja siisteydestä). Paikan ravintola on palkittu ja sen kyllä huomasi ruoka-annoksissa. En ole tainnut ikinä yöpyä ja syödä näin hienossa paikassa.

Seuraavassa kirjoituksessa matkaammekin Islayn saarelle, jolle menetin sydämeni täysin.

 

Continue Reading

Harmaata harmasta

 

Tiedättehän, yksinkertaiset, neutraalin väriset perusvaatteet ovat niitä, joita tulee useimmiten käytettyä. Vaikka kaikenlaiset kuviot ja kikkailut ovat kivoja, niin minusta kokonaisessa vaatekerrassa saa olla enintään yksi “juju”. Ommellessa tämä ei ole mikään ongelma, itseasiassa olen sitä mieltä, että mitä vähemmän saumoja ja yksityiskohtia, sen parempi. Tästä voi päätellä, että olen joko laiska ompelija tai sitten tyyliltäni klassisen eleetön.

Joka tapauksessa, neuloessa yksinkertaiset  ja eleettömät neuleet eivät tarkoita sitä neule valmistuisi jotenkin erityisen nopeasti. Ehei, neuloessa nämä klassisen eleettömät vaatekappaleet valitettavasti tarkoittavatkin sitä, että siinähän tikutat suoraa ja sileää neulosta parhaimmillaan/pahimmillaan mooonen kymmenen tunnin ajan. Näin oli myös tämän harmaan neuletakin kanssa, mutta onneksi se on nyt valmis!

 

 

Lanka: värjäämätön Voitto-lanka, 80% kotimaista kainuunharmaksen villaa, 20% polyamidia, 280m/100g Puikot: 3 mm Langanmenekki: 480 g

Yleisfiilis: keksin takista aika paljon korjattavaa, mutta kyllä tämä garderoobin perusvaatteeksi on jo tullut. Mitä tekisin seuraavassa samanlaisessa takissa toisin?

  • Upottaisin sivuihin taskut (taskupussit ompelisin ohuesta vuorisilkistä). Taskuja nenäliinoille, kynille ja paperilappusille ei ole ikinä liikaa.
  • Poimisin nappilistan reunasta silmukat niin, että jättäisin poimimatta silmukan joka kolmannelta kerrokselta, en joka neljänneltä. Nyt nappilista lököttää hieman, koska neuloin sen kaksikertaisena ja 3 mm puikoilla. Ohuemmat puikot olisivat siis myös hyvät.
  • Tekisin ehkä takista kevyesti A-linjaisen. Nyt vartalo-osassa ei ole muotoiluja.
  • Kylvetyksessä ennen käyttöönottoa takin helma ja hihat venähtivät jonkin verran. Helmassa se ei haittaa, mutta hihat ovat nyt hieman pitkät jopa minun makuuni. Joudun ehkä lyhentämään niitä jossain vaiheessa.
  • Valitsin nyt kiinnitykseksi helmiäisnapit ja lankalenkit, mutta saatan vaihtaa kiinnityksen painonappeihin, että takin tyyli muuttuu modernimmaksi.

Parannusehdotuksien määrästä huolimatta tämä takki on ihan lemppari. Olin viime viikolla viettämässä talvilomaa Barcelonassa ja koska siellä oli keskimääräistä kylmempää, oli minulla ohuen trenssin alla tämä neuletakki joka päivä. Takki on kevyt ja ilmava ja kainuunharmaksen villa on niin pehmeää!

 

 

IMGP6733

kainuunharmas 2

Continue Reading

Huivi ja myssy siksakneulosta

 

Tämä projekti alkoi toissavuoden joulupyhinä, kun sain Susannelta ja Peteriltä Saksasta unelmanpehmeää valkoista merinokashmirsekoitetta monta kerää (kiitos vielä kerran!). Sain setin valmiiksi pari kuukautta sitten ja eilen kävelyllä Vanhankaupunginlahdella Nikke otti vihdoin kuvia. Nyt säätila onkin  (vihdoin!) sen verran keväinen, että taidan laittaa myssyn ja huivin odottamaan ensi talven pakkasia.

Lanka: Wolle Rödel Kaschmir-Wolle, 80% merinovilla, 20% kashmir, 150m/50g Puikot: myssy 3 mm, huivi 3,5 Langan menekki: myssy 75g, huivi 235g

 

 

Huivin ja pipon malli on kumpikin oma. Koska lanka on klassista luksusta, halusin niin piposta kuin huivistakin mahdollisimman ajatonta pintaneulosta. Huiviin tein kumpaankin reunaan “tuppihulpiot” eli nostin aina kerroksen alussa kolme ensimmäistä silmukkaa neulomatta ja nurjalla neuloin kerroksen kolme viimeistä silmukkaa oikein. Näin sain reunoista tukevat ja siistit. Lanka on ihan superpehmeää ja langasta neulottu pinta lämmintä. Lisäksi käyttämäni neulos joustaa ja on hyvin paksua rakenteeltaan eli pipo ja huivi sopivat varmasti käytettäväksi kovemmillakin pakkasilla. Ainoa ongelma on, että olen aika huono käyttämään valkoisia vaatteita. Sählään ja sohellan arjessani niin paljon, että pelkään pudottavani valkoisen myssyn vielä loskalätäkköön!

 

Continue Reading
1 2 3 77