Syksyllä 2016 Oulun pääpoliisiasemalla Rata-aukiolla tapahtui jotain, mitä ei saisi tapahtua.
Talossa tehtiin isoa peruskorjausta niin, että kaikki 270 työntekijää olivat väistötilojen sijaan talossa sisällä. Kun talon rakenteita avattiin, sisäilmaoireiden määrä nousi nopeasti pilviin.
Peräti 140 työntekijää otti oireilun vuoksi yhteyttä työterveyshuoltoon. Työterveyslääkäri ilmoitti aluehallintovirastolle 47 pitkittyneisiin hengitystieoireisiin liittyvää ammattitautiepäilyä ja diagnosoi 22 työntekijälle astman.
Kaikki tämä tapahtui alle viidessä kuukaudessa.
Kiinteistönomistaja eli Senaatti-kiinteistöt keskeytti peruskorjauksen vasta Oulun kaupungin rakennusvalvonnan määräyksestä helmikuussa 2017.
Maallikon silmin syy-yhteys oireiden ja rakennuksen välillä vaikuttaa päivänselvältä. Muutamassa kuukaudessa kymmenet sairastuivat ja yli sata sai oireita. Mistä muusta se voisi johtua kuin rakennuksesta?
– Jos minä poliisina tutkisin asiaa, näyttö riittäisi kirkkaasti, sanoo Oulun poliisien työsuojeluvaltuutettu, ylikonstaapeli Tero Väyrynen.
Mutta ei.
Virallisesti syy-yhteyttä rakennuksen ja oireiden välillä ei ole voitu todistaa. Yhtäkään ammattitautihakemusta ei ole hyväksytty.
Oulun Rata-aukion synkkä tapahtumasarja kiteyttää kaikki omituisuudet ja epämääräisyydet, jotka riivaavat Suomen sisäilmaongelmia.
Mitä oikein tapahtui? Sen selvittämiseksi on lähdettävä Ouluun.
Tämä juttu on jaettu 16 osaan. Osat 1–6 kertovat Oulun tapauksesta, 7–11 siitä miksei oireita osata yhdistää rakennuksiin, 12–14 sisäilmaongelman ratkaisemisen ristiriidoista ja osissa 15–16 palataan Ouluun.
Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.
1/16 Oireet hiipivät pitkään, kunnes pahenivat yhtäkkiä
Oulun poliisin väliaikaiset keskustatilat sijaitsevat harmaassa elementtitalossa Saaristonkadulla.
Työpöydän taakse istuu 59-vuotias poliisi Timo Mällinen. Hän on rauhallinen aselupia käsittelevä vanhempi konstaapeli, joka sai syksyllä 2016 Rata-aukion poliisitalossa astmadiagnoosiin johtaneet vakavat oireet.
Hän on valmis kertomaan, mitä tuolloin tapahtui. Moni nuorempi saattaa pelätä uransa puolesta ja kieltäytyä haastatteluista, hän uskoo.
Mällinen ajoittaa ensimmäiset oireensa jo vuodenvaihteeseen 2012–2013.
– Sairastin aiemmin tosi vähän, mutta silloin alkoi olla epätavallista flunssaa ja käheyttä. Poskiontelontulehduksia oli pahimmillaan neljä vuodessa. Silloin tuli ensimmäinen ajatus, että kaikki ei ole kohdallaan, hän kertoo.
Poliisitalo oli tuolloin tupaten täynnä väkeä, kun naapurikuntien poliisilaitoksia oli lakkautettu ja yhdistetty Ouluun. Mällinen käsitteli aselupahakemuksia toimistoksi muutetussa varastotilassa, jonka lämpötila vaihteli hänen mukaansa 23–27 asteessa ja ilmanvaihto oli mitä oli.
– Siellä oli paljon varastotiloja joita muutettiin työtiloiksi, kun väkeä tuli Limingasta ja muualta. Aina luvattiin, että kun remontti tulee niin tilat paranevat, mutta ei sitä remonttia koskaan tullut, Mällinen sanoo.
Mällinen alkoi syödä allergialääkkeitä ja sopi työnantajan kanssa, että saa tehdä etätöitä niin paljon kuin mahdollista. Myöhemmin hän jäi samasta syystä vuorotteluvapaalle.
Oireiden kaava oli aina sama. Vapailla hän tunsi itsensä terveeksi, mutta työpaikalla tukkoisuus, limaisuus, käheys ja väsymys palasivat välittömästi.
Kokopäivätöihin hän palasi marraskuussa 2016, huonoksi onnekseen keskelle kohtalokkaaksi jäänyttä remonttia. Sitä tehtiin muun muassa ulkomaalaisvalvonnan tiloissa Mällisen työpisteen seinän takana.
– Oireet alkoivat heti voimakkaampina kuin koskaan aiemmin. Tunsin itseni todella kipeäksi ja väsyneeksi. Joulukuun alussa iski keuhkoputkentulehdus, johon söin kaksi lääkekuuria kun ensimmäinen ei tepsinyt.
Työterveyslääkäri tutki miestä, määräsi tämän astmatesteihin ja totesi astman vuoden 2017 alussa. Lääkäri määräsi Mällisen pois Rata-aukiolta, ja hän jatkoi töitään Haukiputaan toimipisteessä.
Koska oireilun yhteys rakennukseen oli neljän vuoden ajan tuntunut selvältä, Mällinen haki ammattitautikorvauksia. Se on perustoimenpide, kun työpaikalla iskee työntekijästä riippumaton tapaturma: työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työtilat ovat terveelliset.
Valtiokonttori hylkäsi hakemuksen. Syyksi todettiin muun muassa se, ettei Mällisen pef-puhallusmittauksia ollut suoritettu työpaikalla.
– Minun olisi pitänyt palata kahdeksi viikoksi tekemään sitä testiä työtilaan, josta lääkäri oli määrännyt minut pois. Sanoin, että enhän minä voi millään mennä takaisin sinne.
2/16 Ongelmaan ei kunnolla herätty, ennen kuin väkeä kaatui rivistä joukolla
Mällisen astmadiagnoosin aikaan poliisitalossa elettiin remontin pahinta vaihetta.
Viisikerroksisen rakennuksen perällä katutasossa ja toisessa kerroksessa olevien putka- ja poliisivankilan tilojen rakenteet avattiin joulu-tammikuussa, ja sairastuneiden määrä kohosi eri puolilla taloa piikkinä. Talon työterveyslääkäri vahvistaa ajankohdan.
Karuimmin kävi poliisivankilan vartijoille.
Yhdestätoista vartijasta puolet eli viisi sairastui astmaan. Lisäksi yhden vartijan astma paheni, ja neljä kärsi pitkäaikaisesta keuhkoputkentulehduksesta. Vain yksi vartija säästyi oireilta.
Oirekirjo oli laaja koko talossa.
– Uskon, että oireita tuli varmaan 70–80 prosentille. On ollut hengitystieoireita, neurologisia oireita ja nivelsärkyä, työsuojeluvaltuutettu ja omaisuusrikosryhmän varajohtaja Tero Väyrynen kertoo.
Väyrynen itse työskenteli vuodesta 2013 lähtien neljännen kerroksen työhuoneessa, jossa hänen seuranaan ehti olla neljä eri tutkintasihteeriä.
Ensimmäinen jäi sairauslomalle ja siitä eläkkeelle niveloireiden vuoksi. Myöhemmin hänellä todettiin keuhkoahtauma. Toinen siirtyi uuteen yksikköön. Kolmas sihteeri siirtyi oireiden vuoksi nopeasti toisiin tiloihin. Neljäs sai oireita, jotka johtivat keuhkoahtaumaan.
Väyrynen sai vakavia hengitystieoireita ja siirtyi väistötiloihin syksyllä 2016. Hänelle määrättiin astmalääkitys, joka on päällä edelleen. Haastattelua seuraavana päivänä on edessä uusi käynti työterveyslääkärillä.
Ennen kriisiytymistä ongelma henkilöityi työsuojeluvaltuutettuun. Kun Väyrynen toi oireita esiin, puhuttiin vielä jonkinlaisesta "yhden miehen kampanjasta". Sekä oireita että Väyrystä epäiltiin. Viimeistään syksyllä 2016 käsitykset muuttuivat, myös poliisipäällikkö Sauli Kuhan käsitykset.
– Poliisivankilasta pölähti taloon se, mitä se olikaan. Jotkut väittävät, että toksiineja. Mutta jokin meidän työntekijämme teki sairaaksi, vei kymmeniä sairauslomalle, sai veden vuotamaan silmistä ja ihon oireilemaan, Kuha sanoo.
Hän on yhä huolissaan alaistensa terveydestä.
– Meillä on työntekijöitä, jotka eivät pysty työskentelemään missään. Ei voi olla niin, että työstä johtuville sairauksille menettää leipänsä.
Rakennuksen omistaja, valtion kiinteistöyhtiö Senaatti oli vielä keväällä 2017 sitä mieltä, että remonttia voisi jatkaa ja poliisit voisivat sen valmistuttua palata Rata-aukiolle.
– Meillä oli asiasta toisenlainen käsitys. Siihen taloon ei ole paluuta, Kuha sanoo.
Tarvittiin vielä sisäministeriön tuolloisen kansliapäällikön Päivi Nergin viimeinen sana, ennen kuin Senaatti uskoi ettei poliisi palaa kiinteistöön.
Nerg kertoo kokeneensa takavuosina yliopistomaailmassa sisäilmaongelmat voimakkaasti läheltä. Hän oppi, että voimakas oireilu jättää usein altistuksen ja aiheuttaa ongelmia, jos oireilleita työntekijöitä yritetään saada jatkamaan töitä samoissa tiloissa.
Elokuussa 2017 Nerg päätti, että Oulun poliisille etsitään uudet tilat.
3/16 Milloin voidaan sanoa, että rakennus on vaarallinen? Siitä voidaan kiistellä loputtomiin
Punaruskea poliisitalo tönöttää tyhjillään radanvarressa Oulun keskustan kyljessä Raksilan puolella.
Kaikki eivät vieläkään tiedä, että talo hylättiin puolitoista vuotta sitten. Erävaatteisiin pukeutunut mies käy ovella kolkuttelemassa, kunnes huomaa uudesta osoitteesta kertovan lapun. Rata-aukiolla on totuttu hoitamaan esimerkiksi lupa-asiat.
Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen rakennuttajapäällikkö Marita Rovamo johdattaa minut ja kuvaajan poliisitalon ala-aulaan. Näky on paljon puhuva.
Työhuoneissa ja käytävillä on sikin sokin opastekylttejä, papereita, kalusteita, vanhoja lappuja ilmoitustauluilla, nimikylttejä ovenpielissä, keittiövälineitä, näyttöjä ja taulutelevisioita.
Täältä on lähdetty kiireellä.
Peruskorjaus meni jäihin, kun kaupungin rakennusvalvonta keskeytti työt helmikuun alussa 2017. Vain alakerran tiivistyskorjausta on jatkettu. Vaihdettaviksi aiotut 600 ikkunaa lojuvat yhä varastossa.
Verrattuna poliisin näkemykseen talonsa kunnosta on yllättävää, että Rovamon mielestä talo on suoraan lainaten “rakenteeltaan tosi hyvässä kunnossa”. Hän on koko ajan ollut remontin jatkamisen takana, ja on sitä mieltä että talosta tulisi vieläkin hyvä.
– Tästä talosta on julkisuudessa tehty hometalo, vaikkei se ole sitä. Ongelmat olisivat korjattavissa, Rovamo sanoo.
Peruskorjauksen suunnitelleen insinööritoimisto Vahasen yksikönpäällikkö Sami Niemi on Rovamon kanssa samoilla linjoilla.
– Median välityksellä syntynyt yleinen mielipide on, että rakennus olisi älyttömän vaarallinen. Sitä se ei missään nimessä ole, Niemi sanoo.
Rovamon ja Niemen mukaan talosta on löytynyt vain paikallisia vaurioita, kuten välikaton eristevilloja ja niistä irronneita kuituja.
Mutta talo oli tullut rakenteellisesti tiensä päähän, ja peruskorjaus olisi pitänyt saada liikkeelle aiemmin. Sisäilmaongelmat olivat tiedossa vuosia, sitä Rovamo ja Niemi eivät kiistä, mutta niihin ei vain heidän mukaansa löydetty riittävän yksiselitteistä syytä.
Insinööritoimisto Vahanen teki keväällä 2016 talosta kuntotutkimuksen. Pyydän sitä nähtäväkseni, mutta Rovamo evää pyynnön sillä perusteella, että tutkimus on muun muassa poliisilaitoksen pohjapiirrosten vuoksi turvaluokiteltua materiaalia.
Saan pyytämällä kuitenkin papereita aiempien vuosien toimenpiteistä. Sisäilma-asioille tyypillisesti pyyntöön vastataan viiveellä. Yksinkertaisen toimenpidelistan ja liitteiden lähettäminen kestää Rovamolta lähes viikon, ja saan muistuttaa asiasta kaksi kertaa.
Materiaalista selviää, että sisäilmaongelmia on talossa selvitelty 2010-luvulla säännöllisesti. Haittojen laajuuden selvittämiseksi poliisi teetti talossa muun muassa Työterveyslaitoksen sisäilmastokyselyt vuosina 2010 ja 2016.
Kevään 2016 kyselyssä ongelmien määrä on aiempaa suurempi, ja avoimissa vastauksissa 52 työntekijää kertoo huolistaan kiinteistön omistajan toimia ja ongelman pitkittymistä kohtaan. "Useassa vastauksessa tulee esille käsitys, ettei mitään ole tehty, vaikka ongelma on ollut jo vuosia tiedossa", raportti tiivistää.
Keväällä 2016 Työterveyslaitos suositteli henkilökunnalle "koettujen ongelmien selvittelyn jatkamista" sekä "viestinnän ja luottamuksen parantamista". "Koettu ongelma" on selvittelyvaiheessa käytettävä tyypillinen sanamuoto, jolla vältetään ottamasta kantaa oireiden syihin. Samalla se vierittää taakkaa oireilijoiden niskaan – oireiden kokeminen ei vielä ole todettua oireilua.
Talossa raportoitiin vuosien varrella outoja hajuja, ja välillä koettiin voimakkaitakin oireita.
"Huoneessa 372 asiakas oli saanut 28.10.2013 sellaisia oireita, että kuulustelu oli pitänyt keskeyttää", lukee poliisin muistiossa työsuojelutoimikunnalle joulukuussa 2013.
4/16 Remontteja laiminlyödään rahapulassa, mutta työnteko jatkuu normaalisti
Suomalaisissa sisäilmaongelmissa valitettavan tuttua on, että erityisesti julkisten rakennusten peruskorjaukset tahtovat viivästyä vuosilla.
Syynä vitkutteluun on raha. Kunnat painivat rahapulassa, valtion kiinteistöomaisuutta kaitseva Senaatti painii rahapulassa, hallinnonalat painivat rahapulassa.
2000-luku on ollut julkisten määrärahojen kiristämisen aikaa. Poliisia on painanut valtionhallinnon tuottavuusohjelma, joka vietiin kymmenen vuotta sitten läpi vastustuksesta huolimatta, koska yksityiselle sektorille tarvittiin työvoimaa.
Poliisipäällikkö Kuhan mukaan ainakaan Rata-aukion poliisivankilan surkean kunnon ei olisi pitänyt olla kenellekään yllätys.
– Siellä on ollut jatkuvia vesivahinkoja ja tulipaloja. Asiakkaat sytyttävät paloja ruumiinaukoissa salakuljettamillaan tulentekovälineillä ja tukkivat viemäreitä vaatteilla. Vesivahinkojen jälkeen tilat on kuivattu ja maalattu, muttei koskaan enempää, Kuha sanoo.
– Maallikonkin silmin tuollaiset tilat pitäisi peruskorjata säännöllisin väliajoin, etteivät ne pääse mätänemään.
Kuha tuli poliisilaitoksen johtoon vuonna 2012, ja sanoo pitäneensä erityisesti poliisivankilaa “järkyttävän huonokuntoisena” jo silloin.
Tilanne on kiero. Kuha on poliisipäällikkönä vastuussa alaistensa terveydestä, mutta hänellä ei ole valtaa toimitiloihin. Senaatti taas vastaa vain kiinteistöjen kunnosta ja ylläpidosta, ei ihmisten terveydestä.
– Meidän tapauksessamme kiinteistön omistajalla ei ole minkäänlaista vastuuta ihmisten terveydestä. Ja ilman isoa prosessia meillä ei ole mahdollisuutta lähteä väistötiloihin, työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen huomauttaa.
Senaatti teki vuosien ajan taloon pintaremontteja ja lupaili isompaa korjausta heti kun rahoitus järjestyisi.
Marita Rovamon lähettämistä papereista selviää, että ylläpitokorjaukset ja paikkoremontit olivat arkipäivää. Vuonna 2009 taloon tehtiin runsaan 1,7 miljoonan euron remontti, jossa tehostettiin ilmanvaihtoa, uusittiin ikkunoita ja tiivistettiin julkisivua. Vuonna 2013 aivan poliisitalon vieressä tehty VR:n rakennuksen purku aiheutti useita valituksia sisäilmahaitoista, ja talon ulkopintoja tiivistettiin lisää.
Vuosina 2013–2014 pintaremontoitiin yli viittäkymmentä huonetta toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Remontit olivat pääosin samankaltaisia: halkeamien, läpivientien ja ikkunoiden tiivistyksiä, akustiikkalevyjen pölynsidontakäsittelyitä ja päälle siivous.
Useita huoneita korjattiin kahteen kertaan.
Myös työsuojeluvaltuutettu Väyrysen huoneen ongelmia selviteltiin. Huoneessa päädyttiin siivouksiin, koska kiinteistön omistajan mukaan tilassa oli haisevaa irtaimistoa, paljon tavaraa, likaa ja pölyä.
Myöhemmissä rakennusteknisissä tutkimuksissa huoneeseen yhteydessä oleva toinen huone tutkittiin tarkkaan. Sen ulkoseinärakenteista löytyi kosteusvauriomikrobeja ja sieniä, ilmanvaihto oli voimakkaasti alipaineinen ja rakenteet epätiiviitä.
Senaatin Marita Rovamo ja insinööritoimisto Vahasen Sami Niemi ovat samaa mieltä siitä, että talo oli keväällä 2016 heikossa kunnossa – heidän mukaansa siis rakenteita lukuun ottamatta.
– Rakennus oli niin sanotusti hyvin selkeä betonikolossi, joka oli täynnä kaikenlaista epäpuhtautta. Talosta löytyi oikeastaan kaikki sisäilman laatua heikentävät tekijät, mitä voi löytää, Niemi sanoo.
Niemen mukaan remontti suunniteltiin "niin hyväksi kuin vain voi", mutta Vahanen ei ollut enää vaikuttamassa suunnitelman toteutukseen. Syksyn 2016 toimista vastasi Senaatti, ja Niemi sanoo julkisestikin kertoneensa, ettei Senaatti toteuttanut kaikkia Niemen ehdotuksia. Osa esitetyistä korjauksista oli Senaatin mukaan tarkoitus tehdä tulevina vuosina pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisesti.
Syksyllä 2016 Senaatti aloitti peruskorjauksen Vahasen suunnitelmaa keveämmin.
5/16 Omistaja pimittää remontin todellisen luonteen tahallaan tai vahingossa, ja työntekijät jäävät remontin ajaksi taloon
Kaupungin rakennusvalvonta puuttui peliin tammi–helmikuun vaihteessa 2017.
Se oli saanut tammikuussa tietää, että poliisitaloon oli teetetty juuri ennen remonttia kuntotutkimus. Senaatti oli jättänyt peruskorjauksen rakennuslupaa hakiessaan kertomatta sekä kuntotutkimuksesta että talon sisäilmaongelmaisesta lähihistoriasta.
Näin peruskorjaus kirjattiin vaatimustasoltaan tavanomaiseksi. Jos Senaatti olisi kertonut hakemuksessa sisäilma-asioista, korjaus olisi kirjattu vaativaksi tai erittäin vaativaksi, mikä olisi todennäköisesti tarkoittanut työn tarkempaa suunnittelua ja johtamista – ja suojausta.
Rakennusvalvonta keskeytti työt välittömästi ja kritisoi voimakkaasti Senaatin toimia.
– Kohteessa on ilmeisesti vakavia sisäilmaongelmia, joista Senaatti-kiinteistöt ei ole lupaa hakiessa antanut meille riittävästi tietoa. Lupaa haettiin normaalina peruskorjaus- ja muutostyönä, Oulun rakennusvalvonnan johtaja Pekka Seppälä kommentoi sanomalehti Kalevalle helmikuun alussa.
Senaatin Rovamo selittää tapauksen inhimillisenä erehdyksenä. Hänen mukaansa kuntotutkimuksia ei ole tapana liittää vastaavissa tapauksissa lupahakemuksiin.
– Meillä oli kuntotutkimuksen perusteella tehdyt peruskorjaussuunnitelmat. Kyselin myös valtakunnallisesti, onko hakemuksiin liitetty kuntotutkimuksia, ja sanottiin ettei ole.
Rakennusvalvonta näki asian toisin.
– Ammattimaisen kiinteistöjen korjaajan ja ylläpitäjän pitäisi kyllä tietää, millaisilla asiakirjoilla rakennus- ja toimenpidelupia haetaan, Pekka Seppälä jatkoi Kalevassa.
6/16 Oulussa voimakas alipaine imi sisäilmaan kaiken, mitä rakenteista irti lähti
Silti kyse oli talosta, jossa oli vuosia todettu sisäilmaongelmia ja jossa oli "kaikki sisäilman laatua heikentävät tekijät".
Erityisesti yksi asia saa kysymään, miksei työntekijöitä siirretty väistötiloihin ennen remontin alkua.
Se on talon valtava alipaine, joka teki rakennuksesta ikään kuin imurin. Alipaineisessa rakennuksessa ulkoilma imeytyy rakennuksessa olevien rakojen ja aukkojen kautta sisäilmaan.
Oulun poliisitalon alipaine oli poliisipäällikön mukaan jopa 40 pascalia ja Niemen mukaan maksimissaan 25–30 pascalia. Se oli siis moninkertainen verrattuna hyväksyttyyn alipaineeseen, joka on yleensä korkeintaan muutama pascalia.
Talossa oli siis hurja imu ulkoa sisälle rakenteiden läpi. Ja kun rakenteita avattiin, kaikki siellä oleva kuona ja pöly imeytyi sisäilmaan.
– Maallikon sanoin vanhan talon saumat aukesivat ja niistä kaikista lähti tulemaan tavaraa sisään, poliisipäällikkö Kuha kuvaa.
Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha sanoo, että rakennusten alipaineisiin ei etenkään sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa kiinnitetä riittävästi huomiota.
– Paine-erojen mittaaminen rakennusvaipan yli eri tilanteissa olisi erittäin tärkeää, ettei alipaine kisko haitta-aineita ja pöpöjä sisäilmaan. Tämä tulisi tehdä kaikilla ilmanvaihdon säätöasennoilla, mutta näin ei valitettavasti juurikaan toimita, Vinha sanoo.
Miksi Oulussa 270 työntekijää jätettiin vahvasti alipaineiseen rakennukseen remontin keskelle?
Ennen remonttia oireilua ei pidetty hälyttävänä, eli ihmisiä ei Senaatin mielestä ollut tarpeen siirtää muualle. Tämän Senaatin Rovamo myöntää jälkikäteen katsottuna virheeksi.
– Asiakkaiden ei olisi pitänyt olla työmaa-aikana sisällä. Heidät olisi pitänyt siirtää pois. Olen päättänyt, etten lähde viemään enää yhtään hanketta, jossa käyttäjät huiskivat nurkissa remontin aikana, Rovamo sanoo.
Mutta halusitte jatkaa remonttia vielä tammikuussa, kun oireita oli tullut jo runsaasti?
– Tietysti meillä oli tavoite saada remontti tehtyä. Emme tietenkään toivo oireita kenellekään, vaan esitimme poliiseille siirtymistä pois tiloista, jotta saamme tehdä työmme.
Esitittekö tätä, ennen kuin rakennusvalvonta keskeytti remontin?
– En muista, miten päivämäärät menivät. Se oli aika kaaosta siinä vaiheessa.
Myöhemmin Rovamo tarkistaa päivämäärän ja kertoo, että pöytäkirjaan 12. tammikuuta 2017 on kirjattu, että Senaatti on esittänyt poliisille väistötiloihin siirtymistä. Poliisilaitoksen johtavan lakimiehen mukaan Senaatti esitti väistöä vasta, kun poliisi oli itse vaatinut asiaa. Joka tapauksessa remontti jatkui tämän jälkeen vielä kolmen viikon ajan.
Rovamo sanoo uskovansa, että poliisien oireet johtuivat todennäköisesti rakennuksesta. Johtuivatko ne pelkästään rakennuksesta, siihen hän ei halua ottaa kantaa. Astmatapauksia hän pitää mysteerinä.
Vaurioita talosta kyllä löytyi, Rovamo kertoo. Rakenteissa oli jopa rakentamisen aikaisia jätteitä ja välikatoissa läpimustuneita eristeitä. Poliisivankilan valvomosta, voimakkaimpien oireiden ytimestä, löytyi rakennevaurioita. Talossa oli Rovamon mukaan liikaa käyttäjiä, ja eristeistä pääsi sisäilmaan mineraalikuituja.
Tutkimuksista tehtyjä asiakirjoja en saa luettavakseni, jotta voisin tarkistaa löydökset.
7/16 Rajukaan sisäilmatapaus ei nouse valtakunnalliseksi asiaksi
Jos sahalla katkeaisi viidessä kuukaudessa 22 työntekijältä sormi, asiasta nousisi valtakunnallinen kohu.
Puhuttaisiin vakavista laiminlyönneistä, ja työnantajaa vaadittaisiin tilille.
Oulun poliisin kohtalo ei tuntunut kiinnostavan Oulun ulkopuolella ketään, vaikka oireilu kohosi ripeästi suomenennätysluokkaan.
Senaatti ei isommin valittele poliisien kohtaloa. Rovamo sanoo runsaan tunnin haastattelun aikana yhdessä lauseessa, että oireilijoiden määrä on valitettava asia. Enemmän aikaa hän uhraa sille, miten hankalaa remonttia oli tehdä kun käyttäjät olivat sisällä rakennuksessa ja seinänaapurissa käytiin oikeuden istuntoja, jotka piti pystyä nauhoittamaan häiriöittä.
Työsuojelua ja kansanterveyttä, joiden alle Oulun tapaus tippuu, vaalii valtakunnallisesti kolme tahoa: Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä paikalliset aluehallintovirastot.
Yksikään niistä ei napannut kiinni Oulun mysteeriin.
Vakaviksi sisäilmaongelmiksi luokiteltavia tapauksia on pelkästään tänä keväänä ollut jälleen kahdella poliisilaitoksella, Tampereella ja Jyväskylässä. Kummassakin puhutaan samoista asioista kuin Oulussa, eli oireilun pahenemisesta ja poliisivankilan erityisen ongelmallisista tiloista.
Niistäkään ei ole tullut valtakunnallisia varoitusmerkkejä, joista oppia ottamalla voitaisiin säästyä oireilulta jossain muualla.
Jos tutkimuslaitokset ja viranomaiset huolestuvatkin vakavista sisäilmatapauksista, he onnistuvat erittäin hyvin pitämään huolen omana tietonaan.
Oulun poliisien kohtalosta kiinnostui kaksi ihmistä: heidän työterveyslääkärinsä, työterveyshuollon erikoislääkäri Saija Hyvönen sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikön osastonylilääkäri, dosentti Hannu Syrjälä.
– Kun viidessä kuukaudessa yli puolet oireilee ja viisikymmentä saa vakavia hengitystieoireita, niin minun mielestäni se on katastrofaalinen määrä. Ellen tuollaisessa tilanteessa epäilisi yhteyttä rakennuksen ja oireiden välillä, minua pidettäisiin lääkärinä täytenä idioottina, Hyvönen sanoo.
Oireiden joukossa oli nenäverenvuotoja ja iho-oireita. Kolmelle aloitettiin keuhkotautien poliklinikalla keuhkoahtaumatautilääkitys, koska astmalääkkeet eivät tepsineet heidän oireisiinsa. Tätä Hyvönen pitää harvinaisena, koska kukaan näistä potilaista ei tupakoi.
Poliisit eivät herkästi livistäneet rivistä.
– Monesti piti suorastaan maanitella potilaita, että jää nyt pois töistä, Hyvönen sanoo.
Hyvönen haki tukea entisestä opettajastaan Syrjälästä, joka kiinnostui asiasta. He alkoivat vapaa-ajallaan tutkia, mikä poliisit oikein sairastutti.
Ylilääkäri Syrjälä huomauttaa, että Työterveyslaitoksen mukaan talossa saattoi työskennellä turvallisesti, ja lopputulos oli, että siellä sairastui toistasataa ihmistä. Jos "viestintää ja luottamusta" olikin Työterveyslaitoksen kevään 2016 suositusten mukaan lisätty, se ei ainakaan auttanut.
Poliisit ja heidän työterveyslääkärinsä jäivät yksin. Astmadiagnoosin saanut poliisi Timo Mällinen sanoo kohtelusta näin:
– Jos työntekijä loukkaa kätensä tai silmä vahingoittuu, aletaan heti tutkia onko tapahtunut laiminlyöntiä tai työturvallisuusrikos. Jos keuhkot tuhoutuvat sisäilmasta ja sairastuu astmaan, yhteys työpaikkaan kiistetään joka paikassa viimeiseen asti.
8/16 Tutkimusta tehdään, mutta yhteys rakennuksen ja oireiden välillä kiistetään
Mällisen sanat ovat tutut.
Oireiden ja rakennuksen yhteyden toteaminen ei ole 2010-luvulla virallisesti edennyt mihinkään. Viimeiset kymmenen vuotta on oltu täysin samassa pisteessä.
Ammattitaudeiksi hyväksytään edelleen vain kourallinen astmatapauksia, homeperäisinä parikymmentä vuodessa. Mistään muusta ei voi saada sisäilmaan liittyvää ammattitautidiagnoosia, vaikka oireilijat kertovat jatkuvasti muistakin kuin hengitystieoireista.
Samalla Työterveyslaitos (TTL) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vartioivat tarkasti, ettei kukaan esitä omin päin arvioitaan terveysvaaroista.
Aina, kun joku esittää löytäneensä näyttöä yhteydestä, TTL ja THL varoittavat.
Joissain kosteusvauriotiloissa kehittyviä mikrobimyrkkyjä eli hometoksiineja tunnetaan kymmeniä, ja niitä löytyy säännöllisesti rakennuksista, joissa raportoidaan oireita. On tiedossa, että osa toksiineista on vakavasti haitallisia terveydelle. Niitä ei vain aukottomasti pystytä liittämään sisäilmaongelmarakennuksiin.
Vuonna 2008 Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen esitteli tutkimuksensa, jossa hometoksiinit esitettiin mahdollisena yhtenä syynä mystisiin sisäilmaongelmiin.
THL:n tuolloinen tutkimusprofessori Aino Nevalainen vastasi välittömästi, ettei myrkyillä saa pelotella ihmisiä.
Virallisessa kannanotossa Salkinoja-Salosen löydöksiä pidettiin kiinnostavina, mutta lisänäyttöä kaivattiin. Salkinoja-Salonen on jatkanut työtään, ja sai viimeksi maaliskuussa 2017 ryhmänsä tuloksia julki kansainvälisessä Environmental Research -julkaisussa. Kahdestasadasta helsinkiläiskoulujen luokkatilasta kerättyjen pöly- ja mikrobinäytteiden toksisuus korreloi opettajien ilmoittamien oireiden kanssa.
TTL ja THL muistuttivat tiedotteella, "etteivät sisäilmaongelmat selviä yhdellä testillä" – vaikka tutkijat eivät olleet tällaista väittäneetkään.
Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus on etsinyt yhteyttä oireisiin muun muassa pelastuslaitoksissa ja opettajien ammattijärjestön OAJ:n kanssa tehdyllä laajalla sisäilmaselvityksellä. TTL vastasi kyselyyn nopeasti ja tutusti: sisäilmaongelmilla ei saa pelotella.
Viimeksi TTL ja THL julkistivat varoitustiedotteen kesäkuun alussa. He varoittivat käyttämästä toksiinimittauksia osana riskinarviointeja.
– Meille on tullut paljon kysymyksiä huolestuneilta tilan käyttäjiltä, miten heidän pitäisi suhtautua toksisuustestien tuloksiin, joita osa sisäilmaan erikoistuneista yrityksistä käyttää selvityksissään, TTL:n Työtilat-yksikön johtaja Sanna Lappalainen perustelee tiedotetta sähköpostitse.
Varovaisuus on toki TTL:n ja THL:n tehtävä. Niiden tehtävä on pitää huolta siitä, että terveysriskejä arvioidaan hyväksyttyyn näyttöön pohjautuvan linjan mukaan.
Se mikä on "hyväksyttyä näyttöä", on kuitenkin TTL:n, THL:n, lupavirasto Valviran ja niitä hallinnoivan sosiaali- ja terveysministeriön eli STM:n päätäntävallassa.
THL ja TTL ovat viime vuosina tehneet runsaasti tutkimusta, jota on julkaistu myös kansanvälisissä tiedejulkaisuissa. On tutkittu kosteusvaurioita, etsitty oireiden selittäjiä, kehitetty kyselyitä ja metodeita.
Niistä ei ole löytynyt viisasten kiveä oireiden ja rakennuksen välisen yhteyden selvittämiseen. Laitokset itsekin korostavat, että lisätutkimusta tarvitaan.
Samalla erityisesti Työterveyslaitoksen oma tutkimustyö on johtanut aivan uusille uurille.
9/16 Uusvanha selitys: vika on sairastuneiden päänupissa
Sisäilmaoireista valittaneita on vuosien ajan leimattu yliherkiksi ja hankaliksi työntekijöiksi.
Mielikuvat oireitaan kuvittelevista hysteerisistä naisista ovat sitkeässä, erityisesti kun ajattelee kuinka monia miehiä oireilijoiden joukossa on julkisuudessakin ollut: poliiseja, palomiehiä, sotilaita, opettajia.
Nyt Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri ja dosentti Markku Sainio uskoo löytäneensä selityksen sisäilmaoireilun laajuuteen ja selittämättömiin oireisiin.
Sainiosta on viime vuosina tullut sisäilmakysymyksissä yksi keskeisistä vaikuttajista.
Hän kouluttaa lääkäreitä, luennoi seminaareissa, kirjoittaa artikkeleita julkaisuihin ja on nyt myös mukana luomassa hoitolinjauksia.
Sainion mukaan sisäilmaoireet ovat Suomessa yleisiä siksi, että suomalaiset ovat huolestuneita sisäilmasta. Uhan kokemuksen seurauksena aivojen suojausmekanismit jäävät päälle, mikä lisää oireita.
– Tämä mekanismi on se puuttuva palanen, Sainio innostuu puhelimessa.
– Sisäilmakohteissa puhutaan usein matala-asteisista pitoisuuksista, niin pienistä etteivät ne aiheuta elimistössä pysyviä vaikutuksia. Nyt aletaan ymmärtää, että taustalla on ihmisen luonnollinen reagoiminen uhkana koetuille asioille.
Kun ihminen elää ympäristössä, jossa puhutaan paljon sisäilmahuolista, aivot alkavat reagoida. Tiedostamattomat suojausmekanismit vahvistuvat. Moni alkaa vähitellen kokea oireita tiloissa, jotka mielletään vaarallisiksi.
Tämä pätee Sainion mukaan ennen kaikkea pahimmin sairastuneisiin.
Suomessa on joukko ihmisiä, jotka saavat rakennuksissa pitkittyneitä ja usein vakaviakin oireita. Jotkut oireilevat melkein missä vaan ja joutuvat muuttamaan telttoihin tai hirsirakennuksiin.
Paljonko tällaisia ihmisiä on, ei kukaan tiedä. Arviot vaihtelevat sadoista useisiin tuhansiin. Osan oireille on löydetty selitys, toisille ei. Osalle vaikeasti oireilevista kehittyy voimakas kemikaaliyliherkkyys, ja pieni osa kokee herkistyneensä myös sähkölle.
Tällaisista selittämättömän tuntuisista sisäilmasairauksista Sainio käyttää termiä "toiminnalliset häiriöt". Aivojen uhkakäyttäytyminen voisi hänen mukaansa selittää tällaiset tapaukset.
Sainio kuitenkin painottaa, että sama mekanismi on taustalla lievissäkin oireissa – siis kaikissa sisäilmaoireissa.
– Voi olla, että me on pelästytetty meidän väestö sillä, että huono sisäilma sairastuttaa.
Sainion mukaan sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät pitää selvittää, kun oireita ilmaantuu. Mutta merkittävintä on, ettei hän kehota välttämään tiloja, ellei niistä löydy merkittäviä puutteita.
– Jos on oireita huonosta sisäilmasta, asia pitää työpaikalla selvittää. Mutta jos oireilu on voimakasta ja pitkittynyttä, kysymys voi olla oman reaktioherkkyyden voimistumisesta.
Sainio ei ole teoriansa kanssa yksin. Mukana on myös muita asiantuntijoita, etupäässä TTL:stä ja THL:stä. Heistä yksi aktiivisimmista on TTL:n työterveyshuollon erikoislääkäri, ylilääkäri Kirsi Karvala.
Karvala ja Sainio ovat aivan viime vuosina nostaneet asiaa esille ja kirjoittaneet artikkeleita muun muassa Suomen Lääkärilehteen ja kotimaiseen lääketieteelliseen julkaisuun Duodecimiin.
Karvalan ja Sainion vaikutus on merkittävä. He luennoivat metodista lääkäreille ja ovat mukana ryhmässä, joka tuotti tänä keväänä suosituksen toiminnallisten häiriöiden järjestämisestä sosiaali- ja terveysministeriölle.
Karvala asettaa sanansa hiukan varovaisemmin kuin Sainio mutta huomauttaa hänkin, ettei rakennusten pölyjen, kuitujen tai myrkkyjen ole todistettu olevan yksiselitteinen syy sisäilmaongelmiin.
– Toksiineilla on esimerkiksi solukokeissa todettu olevan vaikutuksia, mutta kyse on annoksesta. Onko rakennuksista löydetty sellaisia annoksia, että ne aiheuttaisivat terveysvaikutusta? Tätä ei ole pystytty osoittamaan.
Sekä Karvala että Sainio painottavat, että vaurioituneet tilat pitää korjata.
Mutta niissä oireilevat ihmiset miettivät, kauanko oireita on terveellistä sietää omalla kehollaan ja terveydellään. Pitääkö luottaa kehon reaktioihin varoitusmerkkinä vai suhtautua kriittisesti omien aivojen toimintaan?
10/16 Päänuppiteorian tueksi ei ole suomalaista näyttöä
Teoria aivojen huolikäyttäytymisestä suomalaisten sisäilmaongelmien laajuuden selittäjänä on kova väite.
Se vaatii tuekseen kovaa näyttöä.
Sainio lähettää sähköpostitse ulkomaisia artikkeleita ja tutkimuksia. Niiden perusteella on saatu viitteitä siitä, että aivot saattavat toisintaa itse oireistoa hankalimmissa tapauksissa eli monikemikaaliherkkyydessä, sähköyliherkkyydessä ja tuulivoimaloihin liitetyissä infraäänissä.
Mekanismi on sama kuin se, mistä Sainio puhuu. Kun aivot herkistyvät uhkana pidetylle ympäristölle, oireet voivat alkaa toistaa itseään ilman että ympäristön fyysiset altisteet selittävät asiaa. Monet psykiatrit Suomessakin uskovat, että tässä on perää.
Mutta kun puhutaan sisäilmaoireilusta, ei puhuta pienen piirin ilmiöstä vaan laajasta kansanterveydellisestä ongelmasta, arviolta sadoistatuhansista sisäilmaoireilijoista ja heidän oireidensa syistä.
Sainion Suomeen tuomaa teoriaa ei ole testattu suomalaisisten kosteusvauriokohteiden oireilijoilla. Ei ole siis minkäänlaista tieteellistä näyttöä sen tueksi, että teoria auttaisi suomalaisia sisäilmaoireilijoita.
Tästä huolimatta Sainio on lukuisissa jutuissa puhunut positiiviseen sävyyn muun muassa kanadalaisen Annie Hopperin kehittämästä kaupallisesta DNRS-menetelmästä, joka perustuu huolireaktion purkamiseen, stressin vähentämiseen ja toimintakyvyn parantamiseen.
Tämä on Hopperin mukaan auttanut muun muassa monikemikaali- ja sähköherkkiä, jotka kokevat oireita päivittäin monenlaisissa tiloissa ja tilanteissa. Suomessa on arviolta kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat saaneensa DNRS:stä apua.
Viime syyskuussa Valtiokonttorin sisäilmaseminaarissa Sainio suitsutti DNRS:ää mystisten oireiden hoidossa näin:
– Sillä paranee ihmiset ihan totaalisesti, Sainio sanoo pitkässä puheenvuorossaan, josta lyhyt pätkä on nähtävissä tässä ja koko puheenvuoro tässä.
Mutta DNRS:n tehosta ei ole julkaistu yhtään kansainvälistä vertaisarvioitua tutkimusta.
Lähetän Sainiolle uuden postin. Huomautan, että hänen perusteluissaan ei ole minkäänlaista suomalaisella populaatiolla saatua näyttöä. Mainitsen myös, että DNRS:llä ei ole tehty yhtään kansainvälistä vertaisarvioitua tutkimusta ja kysyn, miksi hän silti markkinoi menetelmää toimivana.
Vastaukseksi saan lyhyen viestin:
– Hei, aika ekspertti olet ja jotenkin tietyn kannan puolestapuhuja.
11/16 Professorit ja järjestöt: miksi tähän uskotaan?
Tuula Putus on lääkäri ja Suomen kokeneimpia sisäilmaongelmien ja -potilaiden tutkijoita.
Hän on tutkinut ongelmaa 1980-luvulta lähtien THL:n edeltäjässä Kansanterveyslaitoksessa, sosiaali- ja terveysministeriössä, Työterveyslaitoksella ja viime vuodet Turun yliopistossa työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professorina. Hänellä on vyöllään tuhansia potilaita ja vauriotiloja.
Putus pitää "aivojumppateorioita" nykytiedon valossa huuhaana.
Hän muistuttaa tutusta asiasta: DNRS on kaupallinen menetelmä, josta ei ole yhtään vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua.
– Ei tällaista menetelmää voi tällä näytöllä suositella. Jos lääketiede on uskomusperusteista, ollaan samalla viivalla kuumien kivien ja enkelihoitojen kanssa, Putus sanoo.
Putuksen mielestä koko keskusteluun tullut käsite "ympäristöherkkyyksistä" on perustelematon.
– Ylipäätään koko ympäristöherkkyyden käsite on ihan höpöä. Ei lääketiede ole tällaista käsitettä tuntenut aiemmin, ja olen 38 vuotta ollut lääkärinä, Putus sanoo.
Putus ei ole yksin. Myös muut kokeneet, käytännön potilastyötä tehneet lääkärit ovat samaa mieltä. Emeritusprofessori, infektiosairauksien asiantuntija Ville Valtonen arvioi Kotilääkärin ja Seuran haastattelussa huhtikuussa, ettei aivojumppa auta sisäilmaoireiden juurisyihin mitenkään.
– Infektiolääkärinä tiedän, että homeille ja kemikaaleille altistuminen voi aiheuttaa kroonisen tulehduksen kehoon, eikä se ole aivoperäinen. Tulehduksen hoitamisessa on erittäin tärkeää, että altistuksen aiheuttaja saadaan poistettua elämästä, Valtonen sanoo.
Valtonen kertoo tavanneensa DNRS-menetelmästä apua saaneita. Hänen mukaansa nämä ovat tehneet myös muita isoja elämänmuutoksia, kuten muuttaneet homeettomaan asuntoon. Tämän vuoksi DNRS:n osuutta on hänen mukaansa vaikea arvioida.
DNRS:n kehittäjä Annie Hopper kävi hiljattain Suomessa. Neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri, linjajohtaja Risto Vataja HYKS:stä sanoi vierailun yhteydessä, ettei voi suositella menetelmää potilaille, koska sitä ei ole tutkittu.
Hopper itse korosti tilaisuudessa, että DNRS:ää ei pidä käyttää, ellei samaan aikaan vältä altistavia tiloja.
Sisäilmajärjestö Homepakolaiset pitää altistuksen välttämättä jättämisen ja käyttäytymisterapioiden käytön suuntaa täysin vääränä.
– Jos tähdätään jonkun auttamiseen, pitäisi olla selvyys millaisista terveysongelmista on kyse ja millaiset keinot niihin toimivat. Ei ole selvitetty, että käyttäytymisterapiat vastaisivat potilaiden terveysongelmiin. Iso osa potilasryhmästä kokee tämän toimimattomana ja jopa loukkaavana, toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen kommentoi.
Pulkkisen mukaan tautiluokituksiin mukaan otetun ympäristöherkkyyden käsitteestä on vaarassa tulla jonkinlainen romukoppadiagnoosi.
– Sitä käytetään ilman riittävää ymmärrystä oireista ja niiden syistä. Pelkkä astmadiagnostiikka ei riitä diagnosointiin, vaan tarvitaan vaikuttavaa hoitoa ja kuntoutusta. On paljon esimerkkejä siitä, että ihmiset oikeasti hyötyvät, kun heitä tutkitaan oikealla tavalla ja hoidetaan kohdennetusti.
Tullaan huomionarvoiseen kohtaan: kukaan haastatelluista ei kiistä, etteikö aivojumppa voisi auttaa vaikeimmista oireista kärsivien tapauksessa yhtenä palikkana. Stressin ja ahdistuksen lievittäminen voi parantaa elämänlaatua.
Aivojumpan tarjoaminen täsmäratkaisuna mittavaan ongelmaan ilman altistuksen välttämisviestiä on kriitikoiden mukaan kuitenkin huolestuttavaa ja jopa vaarallista.
12/16 Kaikkea ei tiedetä, mutta ei monessa muussakaan sairaudessa
Tärkein kysymys on, tiedetäänkö suomalaisesta sisäilmaongelmasta kaikki, jotta tutkijat voisivat nostaa kädet pystyyn ja myöntää, että ongelma jää mysteeriksi?
Vastaus on helppo: ei tiedetä.
Vaikka sisäilmaongelmista on puhuttu koko 2000-luku ja pitempäänkin, ongelman laajuutta ei ole koskaan kunnolla tutkittu.
Se on hämmästyttävää, kun ajatellaan miten paljon ongelmasta on puhuttu ja miten monta koulua ja terveyskeskusta korjattu.
Ainoa käytettävissä oleva kokonaiskatsaus on edelleen eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaama raportti "Rakennusten kosteus- ja homeongelmat", jonka sisäilmaprofessori Kari Reijulan työryhmä kokosi vuonna 2012. Reijula toimii nykyisin Helsingin yliopistossa.
Työ kilpailutettiin, ja TTL voitti sen halvimmalla tarjouksella. Työn budjetti oli ongelman laajuuteen nähden toivottoman pieni, noin 80 000 euroa. Saman verran rahaa kuluu keskimääräiseen suomalaiseen väitöskirjaan, kun oletetaan että väitöskirjaa tehdään neljä vuotta ja tutkija elää 20 000 eurolla vuodessa.
Työryhmä kirjasi raporttiin huolestuttavia tilannearvioita, kuten sen että merkittäviä vaurioita on 12–26 prosentissa opetus- ja hoitoalan rakennusten kerrosalasta. Osa haarukoista taas jäi ammottavan laajoiksi. Kosteus- ja homevaurioiden terveyskustannukset arvioitiin 23–953 miljoonaksi euroksi, eli lähes miksi tahansa nollan ja miljardin euron väliltä.
Sisäilmaongelmien ainoan kokonaiskatsauksen rahallista ponnistusta voi verrata Tosi-hankkeeseen, joka on yksi Työterveyslaitoksen 2010-luvun isoimmista sisäilmaponnistuksista. Tosi-hankkeessa tutkittiin vuosina 2013–2018 psykososiaalisen hoidon vaikutusta pitkittyneistä sisäilmaoireista kärsiviin potilaisiin, ja hankkeen tutkimusbudjetti oli yli 430 000 euroa.
Hanke antoi kutakuinkin nollatulokset. Jo tutkittavien rekrytoinnissa oli suuria ongelmia. Kun heitä saatiin lopulta kourallinen, psykososiaalinen hoito ei heidän mielestään kohdistunut sisäilmaongelman kannalta asianmukaisesti. Vaikutuksesta ei saatu tilastollisesti merkitsevää näyttöä.
Tähän tulokseen kului viisi kertaa enemmän rahaa kuin kokonaiskuvan selvittämiseen – ja kokonaiskuva on yhä selvittämättä.
Kun tietoa ei ole, ollaan arvioiden ja arvailujen varassa. Tarkastusvaliokunnan raportin useimmin toistettu arvio on, että 600 000—800 000 suomalaista altistuisi päivittäin kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamille epäpuhtauksille.
Karkeanakin arviona se on paljon, noin 15 prosenttia väestöstä.
Sitä, miksi juuri Suomessa sisäilmaongelmista puhutaan muita maita enemmän, on myös ihmetelty. Tästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta oireita raportoidaan ja hoidetaan myös muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, ja selkein todettu ero on, että Suomessa asia on enemmän pinnalla.
TTL:n Kirsi Karvalan ja Markku Sainion tuore tutkimus Suomen ja Ruotsin eroista vakavimmissa ympäristöhaitoissa vihjaa, ettei suuria eroja ole. Verraten matalan vastausprosentin kyselyn tulos oli, että altistuminen rakennuksille ja kemikaaliyliherkkyys olivat Suomessa vain pari prosenttiyksikköä Ruotsia yleisempää, ja muut herkkyydet taas yleisempiä Ruotsissa.
Systemaattista peruskartoitusta oireilijoiden kirjosta ei ole Suomessa tehty, vaikka lääkärien ja ammattitautitutkimusten kautta on kulkenut vuosien aikana melkoinen joukko sisäilmaoireilevia potilaita.
Yhteistä aivojumpan kannattajille ja sitä vierastaville on se, että molempien mielestä näyttöä on tietopuutteista huolimatta riittävästi, jotta voidaan toimia.
Työterveyslaitoksen mukaan potilaita pitää auttaa kaikin keinoin, ja elleivät perinteiset hoitokeinot pure mutta aivojumppa puree, niin hyvä. Markku Sainio vastaa sähköpostiini vuorokautta myöhemmin ja kirjoittaa:
– Kun ei ole parempaa menetelmää, olisi epäeettistä olla kertomatta tällaisesta harjoitteluohjelmasta, josta ei voi olettaa olevan mitään haittaa. Jos paranee vaikeastakin ympäristöherkkyydestä (mm. tavanomaisessa sisäilmassa vakavasti oireilevat) ajatteluaan ja reaktioitaan muuttamalla, siinä ei tarvita minun tai muiden asiantuntijoiden mielipidettä altisteen vaikutuksista ja merkityksestä.
Kollega Kirsi Karvala on samalla linjalla, ettei menetelmä ainakaan ota jos ei annakaan, samoin TTL:ää hallinnoivan sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola.
Turun yliopiston professori Tuula Putus keskittyisi saamaan ihmiset pois vauriorakennuksista.
– Aineistoissani on osoitettu jo 90-luvulla, että kun lapset siirretään pois homekouluista, lapset paranevat. Ei siinä tarvita terapiaa, vaan ihan tavallinen juttu että ihmiset ulos ja äkkiä, kun selkeä sisäilmaongelma ilmenee, hän jatkaa.
Putus viittaa Saksassa käytettävään Käypä hoito -suositukseen, jossa kehotetaan ehdottomasti välttämään homealtistusta, vaikka siitä ei tiedetä kaikkea.
Hän muistuttaa, ettei diabeteksen tai verenpainetaudinkaan syitä tunneta aukottomasti, eikä se silti estä toimimasta terveyden suojelemiseksi. Tupakansavussa on 4 500 komponenttia eikä kaikkien vaikutusta tunneta, mutta tupakansavun haitallisuudesta ollaan yhtä mieltä.
– Ei mikään erikoisala vaadi sataprosenttista näyttöä syy-yhteydestä. Enkä minä ole nähnyt vielä yhtään homekoulua, jonka ongelma olisi jäänyt mysteeriksi, kun kunnolla tutkitaan, Putus sanoo.
13/16 Yhteisymmärrys mureni, kokonaisvastuuta ei kanna kukaan
Yksi asia on kohtuullisen selvä: ellei pelissä olisi paljon rahaa, vähempikin näyttö riittäisi.
Jos sisäilmaongelmat koskettaisivat vain kourallista suomalaisia ja kustannukset potilasta kohden olisivat pienet, syy-yhteydestä rakennuksen ja oireiden välillä ei olisi kiistelty enää vuosiin.
Löyhempien diagnoosien aiheuttamia kustannuksia pelätään. Samalla tullaan vastuukysymyksiin: johtaako rahapula siihen, että koulujen, päiväkotien ja työpaikkojen sisäilmaongelmien vakavuutta mitataan ihmisillä?
Oulun poliisi Timo Mällinen kertoi tämän jutun alussa, miten oireet kehittyivät vähitellen ja lopulta puhkesi astma. Samaa kertoo valtaosa muistakin oireilijoista. Oireet alkavat lievinä ja joillakin pysyvät siinä, toisilla ne pahenevat ajan myötä.
Vielä vuonna 2007 tämänsuuntainen näkemys hyväksyttiin yksimielisesti. Tuolloin julkistettiin tutkijoiden yhteinen Majvik II -suositus, jossa tähdennetään muun muassa näitä kolmea asiaa:
Yksi: Rakennusten kosteus- ja homevaurioihin liittyy monenlaisia oireita ja sairauksia. Yhteys on osoitettu monissa tutkimuksissa.
Kaksi: Altistumisen lopettaminen tai oleellinen vähentäminen oireita aiheuttaville altisteille on hoidon kannalta ehdottomasti tärkeintä.
Kolme: Kosteusvaurio- kuten muihinkin sisäilmaongelmiin saattaa liittyä ahdistuneisuutta, masennusta ja muita psyykkisiä oireita. On tärkeää, ettei sallita psyykkisten seurausilmiöiden hämärtää tai estää perusoireiden diagnostiikkaa. Potilaan pelkoa vähentää, että hänen sairauttaan tutkitaan viivyttelemättä ja asiallisesti.
Majvik II:n jälkeen virallisessa näkemyksessä on tapahtunut hidas täyskäännös ja yhteisymmärryksen hajoaminen.
Nyt voimassa oleva, lääkäreille vuonna 2016 tehty Käypä hoito -suositus kosteus- ja homevauriopotilaiden hoidosta sanoo, että "syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ei ole voitu todeta". Suositus kehottaa korjaamaan vauriotilat, mutta sisäilmaoireet ovat sen mukaan "pääosin ohimeneviä ja vaarattomia".
Kun tämän viestin yhdistää lääkärikunnalle ja yleisölle toistettuun viestiin aivojen häiriöistä, yleisö voi saada kuvan, ettei omia sisäilmaoireita tarvitse ottaa vakavasti.
Pelkääkö Sainio aiheuttavansa omalla viestinnällään terveysvaaraa ja riskin ihmisten oireiden pahenemisesta?
– En ole siitä mitenkään huolissani. Paljon suurempi terveysvaara tulee siitä, että me katastrofoidaan tämä koko asia. Ajattele toksisuustestejä, jo pelkästään niiden nimiäkin, Sainio sanoo.
Sainio käyttää useaan kertaan sanaa katastrofointi. Hänen mielestään todellinen ongelma ei ole niin suuri kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Hän ja Karvala syyttävät suoraan myös mediaa liiallisesta uutisoinnista.
Sisäilmakysymys on kuitenkin kuuma juuri nyt.
Valtioneuvosto on parhaillaan aloittamassa Terveet tilat 2028 -ohjelmaa. Siinä pyritään ottamaan niskalenkki homeesta.
Ohjelma on sukua ympäristöministeriön vuosina 2009–2016 vetämälle kosteus- ja hometalkoille. Se oli nimensä mukaisesti kohtuullisen pienen budjetin ponnistus, jossa tehtiin kuitenkin paljon käytännön toimia. Tietoisuus asuntojen homeongelmista lisääntyi, kuntotutkimuksiin tuli ryhtiä ja tukku uusia koulutusohjelmia saatiin käyntiin.
Terveet tilat 2028 yrittää uutta ponnistusta tulevien hallitusten sille mahdollisesti myöntämien lisäbudjettien turvin. Ohjelmaan liittyy terveyssiipenä THL:n luotsaama Kansallinen sisäilmaohjelma, jonka on määrä parantaa sisäilmapotilaiden hoitoa ja paikata puutteita sosiaaliturvassa.
Ensimmäisenä askeleena on tuotettu toiminnallisten häiriöiden hoitoa koskeva suositus, jota ovat olleet laatimassa Sainio ja Karvala.
Poliitikot ovat olleet asioista pitkälti hiljaa, mutta kesäkuun alussa eduskunnan sisäilmaryhmä otti terveysasiaan kantaa yhteistyössä sisäilmajärjestöjen ja ammattiliittojen kanssa tehdyllä kannanotolla.
– Oirehtivat ja sairastuneet kokevat liikaa sitä, että oireilu leimataan psyykkispohjaiseksi. Ei oteta vakavasti sitä, että ihmiset ovat sairastuneet oikeasti. Tämä on suoraan yhteydessä siihen, onko vaikkapa opettajilla oikeus vaatia siirtoa puhtaisiin tiloihin tai voivatko päiväkodit saada väistötiloja, ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) sanoo.
Porilainen kaupunginvaltuutettu Minna Haavisto (vihr.) jätti kesäkuussa sairastuneiden kohtelusta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelun ydin on, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa terveydenhuoltoa sisäilmatapauksissa väärään suuntaan.
Terveet tilat 2028 -ohjelman tärkein tavoite on se, että Suomeen rakennettaisiin vain terveitä taloja.
Juurisyitä eli rakennustyömaiden kosteudenhallintaa ja kosteusturvallisten rakenteiden toteutusta ei ole vieläkään saatu kuntoon, sanoo Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha.
Esimerkiksi vuodenvaihteessa voimaan tulleesta uudesta kosteusasetuksesta poistettiin Vinhan mukaan velvoittavia määräyksiä ja jätettiin jäljelle yleislauselmia, joiden mukaan talo olisi tehtävä hyvin ja terveellisesti. Nykyisessä toimintakulttuurissa tämä on vain kaunis ajatus ja vaatisi tuekseen velvoittavia säädöksiä, Vinha sanoo:
– Tällaiset yleiset määräykset meillä on ollut jo vuosia, mutta ei se ole taannut että asia olisi kunnossa. Toukokuussa rakennusteollisuuden asiamies Jani Kemppainen sanoi Taloussanomissa, että betonirunkoista taloa voi villoittaa kaatosateessa ilman sääsuojausta. Tällaiseen väitteeseen ei ole kuin yksi vastaus: ei varmasti voi, jos haluamme rakentaa kosteusturvallisesti.
Vinha uskoo, että yksi sisäilmaongelmien yleisyyden syy on koneellisen ilmanvaihdon yhdistäminen peruskorjauskuntoisiin rakennuksiin, joissa on vauriorakenteita. Taloihin jätettävä alipaine imee kuonaa sisäilmaan, ja tiivistyskorjaukset onnistuvat Vinhan mukaan hyvin harvoin niin, että ongelmat pysyisivät rakenteiden sisällä.
14/16 Ilmassa on paljon kritiikkiä
Julkisesta keskustelusta voi välillä syntyä käsitys, että muutama professori huutelee poteroistaan erimielisyyksiä.
Tästä ei ole kyse. Isot ammattiliitot ja järjestöt ovat jo vuosia arvostelleet, että kun "virallinen linja" pidetään poikkeuksellisen tiukkana, menetetään sekä rahaa että ihmisten terveyttä.
Tämä tuli viimeksi ilmi kesäkuussa eduskunnan sisäilmaryhmän, ammattiliittojen ja sisäilmajärjestöjen yhteisessä kannanotossa.
Siinä muun muassa opettajien ammattijärjestö OAJ, hoitoalan henkilöstöä edustavat Super ja Tehy sekä järjestöistä esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Vanhempainliitto vaativat sairastuneiden ottamista vakavasti ja vähättelyn lopettamista.
Kannanoton mukaan sairastumisten vähättely ei säästä kustannuksia vaan lisää niitä. Allekirjoittajat vaativat lisää tutkimusta diagnoosi- ja hoitomenetelmistä sekä lääketieteellisistä syy-yhteyksistä, ja rakennusvirheiden vastuun selkeää jyvittämistä virheiden tekijälle.
Ammattiliittoja ja järjestöjä on kutsuttu hoidon kehittämisen työpajoihin ja osin valmisteluunkin, mutta kaapin paikan määrävät asiantuntijalääkärit. Toiminnallisten häiriöiden hoidon kehittämisen valmistelussa sisäilmajärjestöt ja ammattiliitot sivuutettiin täysin, mikä sai ne julkisesti älähtämään sivuuttamisestaan ja varoittamaan psyykkisen puolen liikakorostamisesta.
– Ammattijärjestöjä on parin viime vuoden ajan jätetty pois valmistelusta, eikä muitakaan järjestöjä ole ihan aidosti kuultu. Ihmettelen miksi näin tehdään, kun meillä on kuitenkin paras tieto kentän tilanteesta, kouluista ja päiväkodeista, sanoo sisäilma-asioita pitkään seurannut OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio.
Läpi 2010-luvun jatkuneista kannanotoista huolimatta sisäilmaoireilijoiden asema ei ole parantunut, minkä myös Oulun poliisien tapaus todistaa.
– Sairastuneiden tilanne on heikentynyt. Ei meillä ole valtakunnassa menetelty minkään sairauden kohdalla näin, että ratkaisuja vastustetaan voimakkaasti, etsitään syy-yhteyttä loputtomiin ja jätetään ihmisten hoito ja kuntoutus tekemättä, Länsikallio jatkaa.
Sisäilmakentällä pyörii paljon epäilyjä siitä, että virallisella puolella tietoa käytetään valikoiden, ei neutraalisti vaan omien näkemysten pönkittämiseksi.
Yritän selvittää niistä muutamia.
Kysyn professori Kari Reijulalta sähköpostitse, miksei hän ole sisällyttänyt omaan julkaisuluetteloonsa tai tarkastusvaliokunnan raporttiin vuoden 2009 tutkimustulosta, jota hän on ollut itse mukana löytämässä. Tutkijaryhmän oli määrä todistaa, ettei neljän suomalaiskoulun ilmanvaihtokanavista löydy toksiineja, mutta kanavista löytyikin kahdeksaa eri toksiinia. Tulokset julkaistiiin kansainvälisessä World Mycotoxine Journal -julkaisussa, mutta Suomessa niistä ei hiiskuttu.
En saa sähköpostiini vastausta.
Asumisterveysasetuksen säätämissä rakennusnäytteiden mikrobirajoissa tapahtui vuonna 2016 harppaus. Aiemmin rakennusmateriaalissa katsottiin olevan mikrobikasvustoa, jos näytegrammaa kohden löytyi 500 yksikköä mikrobeja. Vuonna 2016 raja nostettiin kuusinkertaiseksi eli 3 000:een, eli rima nousi kerralla reippaasti. Miksi ja millä perusteilla?
Laatimisessa mukana ollut THL:n tutkimusprofessori Anne Hyvärinen vastaa, että aiempi arvo perustui kokemukseen ja oli paljastunut liian alhaiseksi. Korkeampi arvo perustuu hänen mukaansa tutkimusaineistoihin ja on keskusteltu laajan asiantuntijaryhmän kanssa. Kysyn tarkennuksia, mutta asiaa hoitanut tutkija on Hyvärisen mukaan kesälomalla, eikä aineistojen ja osallistuneiden tahojen tarkistaminen näin onnistu. Työryhmään on hänen mukaansa kuulunut muun muassa tutkimuslaitosten ja yliopistojen henkilöitä.
Kysyn TTL:n sisäilmastokyselyistä vastaavalta ylilääkäriltä Jari Latvalalta, miksi kyselyihin on parin viime vuoden sisällä ilmestynyt varoitusteksti, jonka mukaan huolestuneisuus ja epäluottamus saattavat vaikuttaa kyselyn tuloksiin. Latvala vastaa, ettei tiedä.
Sainion ja Karvalan esittämästä näytöstä löytyy kohtia, joissa mutkia näyttää vedetyn suoriksi. He toteavat Duodecimin artikkelissaan: "Toiminnallisten häiriöiden hoidossa kognitiiviset käyttäytymisterapiat on todettu vaikuttaviksi." Ja Lääkärilehden artikkelissa: "Vaikuttavaksi todettuja hoitomuotoja, kuten kognitiivista käyttäytymisterapiaa, voidaan hyödyntää ympäristöherkkyyden hoidossa."
Väitteissä päälähteenä oleva hollantilaisen Nikki Van Desselin tutkimus antaa asiasta epävarmemman kuvan. Sen mukaan todettu vaikutus on vähäinen, ja asiasta tarvittaisiin laajempaa tutkimusta. Toisena lähteenä on käytetty kanadalaisen Nova Scotian ympäristöklinikan johtajaa Tara Sampallia. Suomessakin vierailleen Sampallin mallilla onkin saatu Kanadassa hyviä tuloksia aikaan, mutta hoito on monipuolista ja potilasta kuuntelevaa. Vuosi sitten Sampalli kieltäytyi Lääkärilehden haastattelupyynnöstä sanoen, että "Suomessa ei kuunnella potilaita hoidon kehittämisessä, ja oireita hoidetaan yksiulotteisesti psyykkisinä".
Yksi taajaan esiin tuleva iso kysymys on vakuutusyhtiöiden ja asiantuntijalääkärien välinen yhteys.
Suhtautuminen sisäilmaongelmista myönnettäviin ammattitauteihin on ollut kireä siitä asti, kun kosteusvauriot yleistyivät 1990-luvun loppupuoliskolla. Ammattitautikorvausten välttäminen tarkoittaa vakuutusyhtiöille suoraa rahansäätöä.
Tähän liittyen esiin on ajoittain mediaa myöten nostettu kysymys TTL:n Kirsi Karvalan kaksoisroolista. Karvala on toiminut vakuutusyhtiö Varman asiantuntijalääkärinä samalla, kun hän on TTL:n edustajana ollut mukana kirjoittamassa muun muassa Käypä hoito -suositusta, joissa rakennusten ja oireiden välinen näyttö todetaan riittämättömäksi.
Niin sosiaali- ja terveysministeriö kuin Karvala itse eivät näe asiassa jääviysongelmaa.
– En ole Varmassa tekemisissä sisäilma-asioihin liittyvien ammattitautien kanssa. Käsittelen siellä työkyvyttömyyseläkkeeseen, kuntoutustukeen ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyviä asioita, eivätkä roolit mielestäni ole ristiriidassa keskenään, Karvala sanoo.
– Tällaiset hoitolinjaukset eivät ole hallintopäätöksiä, eli varsinaisia esteellisyyssäännöksiä ei tutkita. Tällaisessa tilanteessa tieteellinen tieto asettautuu aina alttiiksi kollegoiden analyysille ja arvioinnille. Tässä suhteessa en näe jääviysriskiä, STM:n Vesa Pekkola vastaa.
Moni haastateltava kysyy silti, pitääkö Karvalan jatkaa epäluottamusta herättävässä sivutoimessaan.
Vastaavia asioita on vielä tukku lisää. Käsittelemättöminä ne nakertavat osapuolten luottamusta toisiinsa.
15/16 Poliisi sai ansiomitalin, lääkärit tutkivat tapausta omalla ajallaan
Oululaisessa omakotitalossa istuu kaksi ihmettelevää lääkäriä.
Ollaan työterveyslääkäri Saija Hyvösen kotona. Pöytään on katettu kahvit, ja pöydän toisella puolella istuu dosentti, osastonylilääkäri Hannu Syrjälä. Hyvönen ja Syrjälä selaavat kokoamiaan sisäilmaongelma-artikkeleita ja tutkimuksia.
Syrjälä on tuonut mukanaan jopa lääkärikunnan peruslupauksen eli Hippokrateen valan ja siteeraa sieltä yhtä kohtaa: "tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi". Sitä hän pitää sisäilma-asioissakin terveen järjen mukaisena: jos jokin vaikuttaa haitalliselta, sitä pitää torjua.
Puolitoista vuotta sitten Saija Hyvösen käsiin putosi yhtäkkiä 22 astmapotilasta ja yli sata muuta köhivää, vuotavaa ja kutisevaa ihmistä.
Hän lähetti sähköpostia TTL:ään ja THL:lle ja kysyi neuvoja sairastuneiden tutkimiseen. TTL viittasi Käypä hoito -suositukseen eikä antanut muuta konkretiaa, THL ei koskaan vastannut postiin. Tuula Putus ja Ville Valtonen vastasivat ja neuvoivat eteenpäin.
Hyvönen sanoo olevansa ennen kaikkea huolissaan potilaiden terveydestä.
– Kyllä ihmisiä pitää kuunnella, kun he kertovat mihin heidän oireensa liittyvät. Se on lähtökohta, hän sanoo.
Päinvastoin kuin virallinen Käypä hoito -suositus antaa ymmärtää, Oulun oireilu ei ole ollut ohimenevää. Astmaan sairastuneista 22 poliisista lääkitystä käyttää edelleen 19 henkilöä, mukaan lukien kaikki astman saaneet vartijat. Lisäksi lääkitystä käyttävät useat henkilöt, joilla ei todettu astmaa.
Hyvönen ja Syrjälä muistuttavat, että kyse ei ole pikkuasioista, vaan pysyvästi elämänlaatua heikentävistä oireista.
Syrjälä pitää käyttäytymisterapiaa vaarallisena leikkinä, kun ei tiedetä missä tilassa altistus johtaa sairastumisiin ja missä ei.
– Kun sormi puudutetaan kunnolla, sen voi laittaa palavaan kynttilään eikä se satu. Mutta ei se tarkoita, ettei sormeen tule vaurioita. Mitä saadaan aikaan, kun elimistöä suojaava ärsyke eliminoidaan käyttäytymisterapian avulla?
Hyvönen nyökkää.
– Ja jos edes epäillään merkittävää terveyshaittaa, eikö meillä ole velvollisuus toimia ennen kuin tulee sairastuneita?
Hyvönen ja Syrjälä ovat tutkineet Oulun poliisien tapausta vapaa-ajallaan. He ottivat tiloista muun muassa toksiininäytteitä, ja Syrjälän mukaan osasta tiloja näyttää löytyneen rajuja toksisuuksia. Kaksikon tutkimustyö on kesken.
Poliisin työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen sai tänä keväänä kamppailustaan Rata-aukion sisäilmaongelman ratkaisemiseksi poliisin hopeisen ansiomitalin.
Hänestä päänsisäiset teoriat ovat humpuukia.
– Olen tehnyt 15 vuotta poliisitöitä, ja tiedän että hysterisointi ei kuulu tähän ammattiin. Se on meidänkin tapauksessamme kumottu, että oireet olisivat päästä kiinni. Aluksi epäilin itseänikin, johtuvatko oireet todella siitä talosta, mutta lopulta se oli pakko uskoa.
Rata-aukiolta lähdön jälkeen monen oireet ovat helpottaneet, Väyrynen kertoo. Silti useat käyttävät yhä kortisonilääkitystä voidakseen käydä töissä.
Väyrynen ymmärtää myös huolestumisen sisäilma-asioissa. Terveys on ainutkertainen asia. Samaa sanoo professori Putus: ihmiset huolestuvat, koska oireiden ilmaannuttua asioiden hoitumisesta ei ole minkäänlaisia takeita.
Se on kilpaileva selitys sille, miksi Suomessa sisäilma-asiat ovat runsaasti tapetilla: koska asiat eivät ole kunnossa eikä oireilijoita oteta vakavasti. Järjestelmään ei luoteta. Suomessa on käyty oikeustaisteluja, jotta päivänselvinä pidetyt oireet hyväksyttäisiin.
Väyrynen on pettynyt leväperäisyyteen.
– Poliisi on yhteiskunnan tukipilari, mutta meillä on paljon sisäilmaongelmia ympäri Suomea. Tässä työssä voi kuolla ja me otamme sen riskin, mutta valtio ei pysty järjestämään meille terveellisiä ja turvallisia työtiloja.
Oulussa seuraava kysymys on, mitä tehdään poliisitaloon yhteydessä olevalle Oikeustalolle. Myös siellä on ollut oireilua, ja talot on rakennettu samaan aikaan.
16/16 Poliisin eläkelahja: homeherkkyys ja astmalääkitys
Saaristonkadun väliaikaisissa tiloissa työvuoro on päättynyt. Vanhempi konstaapeli Timo Mällinen on käsitellyt päivän aselupahakemukset.
Hän puhuu toissasyksyn tapahtumista Rata-aukiolla kiihkoitta, vaikka sai astman ja joutuu oireista jääneen homeherkkyyden vuoksi kiertämään joka päivä rakennuksia kadun toiselta puolelta.
– En ole katkera, mutta hieman pettynyt olen. Siihen, miten asiat hoidettiin. Meidän työterveyshuoltomme on pelannut mainiosti, ja olisin odottanut että systeemi toimii silloinkin kun tulee jotain vakavampaa, hän sanoo.
Hän valitti ammattitautihakemuksen hylkäyksestä muutoksenhakulautakuntaan, joka ei muuttanut ratkaisua. Seuraavaksi asiaa käsitellään vakuutusoikeudessa.
Lääkitystä hän käyttää näillä näkymin loppuikänsä. Astma ei parane, lääkäri on sanonut. Sopusuhtaisen miehen paino on noussut vuodessa kuusi kiloa, sillä keuhkot eivät salli urheiluharrastuksia entiseen malliin.
Myös Mälliselle tarjottiin yhdeksi hoidoksi psykologin vastaanottoa. Hän kertoo käyneensä vastaanotolla pari kertaa, ja että keskusteleminen sinänsä oli mukavaa. Mutta oireisiin käynneillä ei ollut mitään vaikutusta.
– Yliherkkyyttä voidaan varmasti kouluttaa pois, jos se ei ole vaaraksi itselle. Mutta se, että ihmistä koulutetaan pois luontaisista varoitusmekanismeista, ei tunnu oikealta, Mällinen sanoo.
Hän tuntee kollegan, joka oli mennyt valittamaan sisäilmaoireista, mutta kun lääkäri oli alkanut kysellä onko kotona kaikki kunnossa ja ehdottanut käyntiä psykologilla, kollega oli jättänyt asian sikseen.
Mällinen toivoo, että ongelmat otettaisiin vakavasti, ettei sairastumisia tulisi enempää. Isoisänä hän on erityisen huolissaan päiväkodeissa ja kouluissa päivät viettävistä lapsista.
Lokakuussa täyteen tulee 60 vuotta eli eläkeikä. Viimeisistä työvuosista tuli erilaiset kuin mitä hän odotti.
– Nyt on oikea aika jäädä eläkkeelle haukkaamaan raitista ulkoilmaa. Se on varmaan tässä tilanteessa paras asia, mitä voin tehdä.
/
Päivitys 3.7. klo 16.00: Kohtaan 6/16 lisätty, että Senaatti esitti johtavan lakimiehen mukaan väistöä vasta, kun poliisi oli itse vaatinut asiaa. Kohtaan 16/16 lisätty tieto siitä, että muutoksenhakulautakunta piti Timo Mällisen kielteisen korvauspäätöksen voimassa, ja asian käsittely jatkuu vakuutusoikeudessa.